
Muun muassa internetpalvelu eDome kritisoi ankarasti Suomessa Keskusrikospoliisin käyttöönottamaa lapsipornon sensurointiin tarkoitettua internet-sivujen suodatuslistaa. Palvelu itse on tehnyt harvinaisen tarkan analyysin, jonka pohjalta suodatus näyttää aivan vääränlaiselta lähestymistavalta siveellisyysrikosongelmaan netissä.
Suomalaisen eDomen tutkivat vertailut osoittivat varsin oikeutetuiksi epäilyn, että sensuroitaviksi suositelluista sivuista vain murto-osa täyttää alkeellisetkaan sensuroinnin edellytykset.
Verkkomedian tutkimuksen perusteella alle yksi prosentti, 28 sivustoa, Kpr:n listan 1047:stä sensuroimasta sivusta sisälsi lapsipornoa.
46:lla sivulla tavattiin lapsimallien kuvia, kun peräti 879:llä sivustolla ei ole mitään tekemistä lapsipornon kanssa.
Amerikkalaisjournalisti ja -ajattelija
Henry Louis Mencken (1880 — 1956) arvioi, että taistellussa ihmisoikeuksien puolesta suurin osa tuosta ajasta kuluu puolustaen lurjuksia.
Mencken linjaaman teesin mukaan juuri lurjuksia vastaan kohdistuvat ensimmäisenä sortavat lait.
Se, että kyse on yhteiskunnan pohjasakan ihmis- ja kansalaisoikeuksien polkemisesta taas saa helpommin yleistä hyväksyntää. Silti tämä sorto täytyy pysäyttää heti alkuun, jos sitä on pysäyttääkseen lainkaan, Mencken katsoi..
Tähän, että yksi teko johtaa toiseen, on tarjottu vastineeksi virheargumentaatiota nimeltä slippery slope – liukas pinta. Se on oletettu liukas alamäki, joka alkaa yhdestä päätöksenteosta, ja toimii sarjana eteneviä askeleita, kun tämä yksi myönnytys on ensin tehty.
Muutoksen koska virheellisesti sen uskotaan johtavaan uusiin entistä mahdottomampiin päätöksiin, kun pää on kerran avattu. Historiankokemus on kuitenkin osoittanut, että ihmisoikeuksien rajoittamisen kohdalla tämä pätee: yhden ihmisryhmän (vastenmielisten lurjusten) ilmaisu- ja ihmisoikeuksien rajoittaminen johtaa helposti saman ratkaisumallin käyttämiseen muhinkin viiteryhmiin kuin pahimpiin rikollisiin.
Internetissä tämä voi lapsipornon jälkeen tarkoittaa esimerkiksi huumausaineista keskustelemisen sensurointia niin, että vain laillisesti sallitut huumaavat aineet saisivat olla puheenaineina. Myös esimerkiksi erilaisten kemianaiheiden käsittely voi tulla kokonaan sensuroiduiksi pelkästään siksi että kaavat toimivat joko kototarpein valmistettavissa räjähteissä tai tajusteissa. Näin viettävä pinta voisi toimia netin sensuroinnissa, kun se saa lain turvan.
Myös ihmisoikeuksien laajentamista vastustetaan käänteisesti samalla logiikalla: jos nyt hyväksymme nämä homoseksuaalien parisuhdeoikeudet tai keinohedelmöityksen yksinäiselle ihmiselle, seuraavaksi vaaditaan eläimiin sekaantumisen legitimoimista. Tässä kontekstissa tuo virheargumentaatio toimii terveen järjen ja kaiken kohtuuden kyseenalaistavalla tavalla.
Nettisivujen suodatuksen yhteydessä on esillä ollut myös IP-numerotunnisteet, joista viranomaisten kiusaksi ei aina voikaan päätellä, missä päin maailmaa aineistot tosi asiallisesti ovat palvelimilla.
Sekä sensuroinnin että viestintäsalaisuuden murtamisen tulisi edelleen pysyä pakkokeinolaissa määriteltynä pakkokeinona. Siinä jokainen pakkotoimi käsitellään erikseen, sen asemesta että mennään epämääräisen vallankäytön ja satunnaisten sivujen pimittelyn suuntaan.
Pakkokeinojen käytön oikeutuksen ratkaisevat poliisia korkeammat oikeusoppineet, ja
lapsiporno, joka rikkoo lakia, poistetaan serveriltä pakkokeinoin. Tämä on tosi asiallisesti ainut toimiva tapa estää aineiston näkyminen verkossa.
Sekin asia, että IP ei ole myös automaattinen henkilötunniste näyttää olevan hämärtymässä laillisuusvalvonnan puheenvuoroissa. Ikään kuin olisi lain tarkistamisen paikka sen johdosta, että lähettäjätietojensa salaaminen ja muuntelu netissä on mahdollista.
Viestintäsalaisuus ei kuitenkaan edusta ”valvonnan kiertämistä”. Se on laillinen oikeus.
Kukaan ei huomaa purnata, jos kirjeen kirjoittaja ei laita lähettäjätietojaan kirjeen taakse tai vasempaan yläkulmaan, tai jos hän tiputtaa kirjeen postilaatikkoon jossain muualla kuin kotikumillaan. Kyse on samasta asiasta kuin nettiliittymän oikean IP:n salaaminen.