Tai defensiivisesti näiden tosi asioiden kylkeen keksitään varmoja, hyviä selityksiä, miksi näin oli, ja vielä: ”ei ollut muuta vaihtoehtoa”.
Tai sitten toinen yleinen ohitus: puhutaan vain yleisluontoisesti yhteistoiminnasta Saksan kanssa (esim. Wikipedia), vaikka kyseessä oli Natsi-Saksa, jonka kanssa Saksalla ennen natsismia, tai sen jälkeen, ei ollut tekemisistä juuri paljon enempää kuin millään muullakaan Euroopan maalla.
Vanhat asiat ovat nyt (lähinnä Erkki Tuomiojan ansiosta) olleet esillä parilla blogilla: Kemppinen ja Jokisipilä, siksi sana pari.
Meillä ovat vääristyneen historiankäsityksen takia hämärtyneet erilaiset sotasyyllisyyskysymykset. Emme muka olleet juurikaan mukana tuon saksalaisen yhden aikakauden hirmuhallinnon kanssa sen lähiliittolaisena. Ja niitä fasistien kanssa sotaan Suomen ajaneita rikollisia, hyvässä tai pahassa uskossa, ei olisi saanut muka tuomita. Toisaalla myös jopa joku oopperaesitys yrittää glorifioida tuomittuja, ja jättää totuudelle entistä vähemmän tilaa.
Olikin lähinnä liittoutuneiden ja eritoten Stalinin lepsuilua, että myös Natsi-Saksan liittolaismaiden johtajia ei näiden epäselvyyksien – joiden kanssa nyt elämme - välttämiseksi viety marraskuussa 1945 tuomittaviksi natsioikeudenkäyntiin Nürembergiin. Lopulta Nürembergissä 12 natsijohtajaa tuomittiin kuolemaan.
Tietenkin esim. joku Natsi-Saksan johtamasta koalitiosta irtaantuminen (sen jälkeen kun kävi ilmi, ettei se voita suursotaa) oli, ja pitääkin olla lieventävä asianhaara. Mutta sen Carl Gustaf Emil Mannerheim, jota ei edes tuomittu, Risto Ryti sekä muutama pikkutekijä, olisivat saaneet kertoa Nürembergissä. Se olisi kiistatta ollut pätevin rangaistuksen mittaaja koko tässä rikosryppäässä ihmisyyttä vastaan. Pääosossa tietty Nürembergissä oli juutalaisholokausti, josta Suomi selvisi siitäkin osallisuudesta vähällä, olikohan se(kin) liian vähän?
Nürembergissä kaikki heittäytyivät Hitlerin ja historian höynäyttämiksi pikkumiehiksi, Tomi Ervamaa päätteli Leon Goldensohnin pohjalta.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar