Nykyajan sielullisen ahdingonvoittamisesta

” ... tiedämme, että 4. kulttuurikaudella, kreikkalais-rooma­laisella, kehittyi ulkoisen kulttuurin ja toiminnan an­siosta ns. äly- eli mielisielu ja että nykyajan tehtävä­nä on tietoisuussielun kehittäminen.

Mitä tarkoittaa, että on kehitettävä tietoisuussielu? Oikein ymmärrettynä sisältyy siihen, mitä nyt abstrak­tisessa muodossa lausuttiin, ihmiskunnan kohtalo koko 5. atlantiksenjälkeisellä aikakaudella, jonka kuluessa kaikkien kansojen on työskenneltävä yhdessä toteuttaakseen tietoisuussielun. Tämä ilmenee kaikissa elämän ilmiöissä ja olosuhteissa.

Jos tarkastelemme elämää oikealla tavalla, osoittautuu todeksi, että elämme tietoisuussielun aikaa. Koko ihmiselämä oli toisenlaista edellisellä, kreikkalais-roomalaisella kaudella.
Tuolla kaudella ihmisellä oli käytössään älyn ja mielen voima. Älyyn sisältyy monenlaista.
Sitä ei nykyaikana täysin selvästi nähdä.

Kreikkalaiset ja roomalaiset olivat sielussaan toisella tavoin riippuvaisia älystään kuin 5. kauden ihmiset. Kreikkalaiset ja roomalaiset saivat älyn, siinä määrin kuin he sitä tarvit­sivat, tavallaan kuin valmiina luonnollisen kehityksen ohella.

Ihminen varttui, ja samalla kun luonnolliset taipumukset kehittyivät, kasvoi tietyllä tavalla myös luonnollinen äly. Tätä ei tarvinnut samalla -tavalla koulia kuin 5. kulttuurikaudella on yhä enemmän pakko tehdä. Se kehittyi luonnollisena kykynä.
Kun ihminen kasvoi luonnollisissa olosuhteissa, hänellä joko oli älyä tai ei ollut; tällöin oli kyseessä jokin sairaus. Tämä oli luonnonvastaista; se ei ollut tavallista.
Samoin oli laita mielenlaadun (Gemtit). Tämä kehittyi 4. kulttuurikauden mukaisesti. Ihminen kohtasi toisen ihmisen ja hän pystyi - historia kertoo siitä vä­hän, mutta asia on niin - löytämään suhteen tuohon toiseen.
Tässä onkin varsin suuri ero ennen 15. vuosisataa eläneiden ja nykyisten ihmisten välillä. Ihmiset eivät sivuuttaneet toisiaan niin täysin vailla mielenkiintoa kuin nykyaikana useimmiten tapahtuu, Tarvitsemme monesti pitkän ajan tutustuaksemme todel­la ihmiseen, jonka tapaamme. Meidän on tiedettävä toisistamme yhtä ja toista, jotta oppisimme luottamaan toisiimme.

Mihin nykyaikana päästään vasta pitkällisen seurustelun jälkeen eikä aina silloinkaan, se saavutettiin aikaisempina vuosisatoina, varsinkin kreikkalais-roomalaisella kaudella, yhdellä iskulla ihmisten kohdatessa toisensa. Mikä yksilöitä saat­toi vetää yhteen, kehittyi nopeasti. Ei tarvinnut niin pitkälti vaihtaa ajatuksia ja tunteita.

Tuttavuus solmittiin viipymättä, mikäli tämä oli hyväksi molemmille tai useammille ihmisille, jotka olivat kohdanneet toisensa.
Ihmisen mielenlaatu vaikutti vielä paljon henkisemmin toisen ihmisen mieleen. Sa­malla tavoin kuin nyt voimme aistien avulla tajuta kasvien ja muun luonnon värit, ei tämä enää 7. kulttuurikaudella ilman muuta voi tapahtua, vaan tarvi­taan erityisiä toimenpiteitä luonnon tajuamiseksi. Siten kuin nyt opitaan tuntemaan kasvi ensi silmäyk­sellä ilman lähempää tarkastelua - sitä tietenkin tarvitaan tarkempaa tutkimusta varten - tapahtui aikoinaan ihmisten kesken.
Tämä koski kuitenkin vain tuon ajan yksinkertaisempia elämänoloja.
Tämän tapaiset yhteydet soveltuivat 4. kulttuurikaudelle. Sillä nykyaikana maailman täyttää aivan toisenlaatuinen tunnesuhteiden verkko kuin tuolloin.
x)Steinerin tässä käyttämät käsitteet ihmisestä ja kult­tuurikausista edellyttävät hänen perusteostensa, esim. "Antroposofisen hengentieteen" (suom. 1964) tuntemista. Steiner piti esitelmän kuulijakunnalle, joka oli pereh­tynyt hengentieteen perusteisiin.
”

Rudolf Steiner: Nykyajan sielullisen ahdingonvoittamisesta.
- sosiaalinen vapaus, ajatuksen vapaus ja hengentiede
esitelmä Zürichissä 10.10.1916 s. 1-2.