Tuusulan Jokelan tapahtumien mainingeissa internetin kommunikaatiovirrasta on vedetty esille syyllistävään sävyyn nk. syväekologia.
Termin horjuvat määrittelyt eivät ole suomalaisperäisiä, eikä kellään suomalaisella yksityisajattelijalla ole siihen tuotemerkkisuojaa.
Jyrkän linjan ekologisen ajattelun juuret johtavat Rachel Carsonin (1907 – 1964) teokseen Äänetön kevät (Silent Spring, 1962). Tämä modernin ympäristöliikkeen keskeinen käynnistäjä osoittaa läntisen kulttuurin ihmiskeskeisyyteen ongelmien ytimessä.
Suomen Pentti Linkola puuhasteli tuolloin vielä pamflettiaan kaupanneena yltiöpasifistina.Ihmiskeskeisyyden sivuuttaminen kuitenkin on käytännössä tarkoittanut montaa asiaa – juuri suomalaista luonnonsuojeluajattelua leimaa suhteellisen valinnan hylkäävä syväekologinen orientaatio. Tämä on myös auttanut johtopäätöksiin, joiden mukaan lajeja ja luontotyyppejä on suojeltava kaikkialla missä niitä esiintyy, riippumatta siitä, kuinka merkittäviä esiintymät ovat suhteessa koko maan tilanteeseen. Tästä syystä mitään suhteellisen merkityksen arviointeja esimerkiksi Natura-ohjelman valmistelussa ei katsottu tarpeellisiksi.
Toisen kategorian ulottuvuus ihmiskeskisyyden syrjäyttämisessä ei ole vähemmän kompleksinen. Syväekologinen näkemys näet pyrkii ulottamaan luonnontieteelliseen materialismin lainalaisuuksia ihmisyhteisyhteiskuntiin ja niiden säätelyyn. Ajastussuunta ei ole uusi. Jo 1700-luvulla filosofi Dave Hume osoitti tämän teoretisoinnin luonnontieteen ylivaltaa korostavaksi, mutta logiikaltaan pettäväksi näennäistieteilyksi.
Tyypillistä myös syväekologisen ajattelun kehdoille ja julkaisuille - niin meillä kuin muuallakin – on ollut se, että yhteiskunta - tai käyttäytymistieteellisen koulutuksen saaneet loistavat niissä lähinnä poissaolollaan.
Internetissä varsin marginaaliset ääriryhmittymät ovat saaneet todellista painoarvoaan ja väestöön suhteutettua kannatusosuuttaan suuremman jalansijan, mikä on voinut ajoittain merkitä myös harhaisuuden megalomaanista syvyyttä.
Muiden fundamentalistien tavoin biologispohjaiset äärimmäisnäkemykset olivat paikalla missioimassa maalimankuvaansa jo maailman laajuisen graafisen verkon syntyessä vuonna 1995.
Keskustelufoorumeille nuo kai lähinnä jyrkkyydellään kiehtovat ideat tuodaan julki toiston voimalla käyttäen eräänlaista virheargumentaatiota, väsytystaktiikkaa: jos jyrkänoloiseen teesiin vastattiin, ja se kumottiin, kohta se sama teesi ilmestyi kuitenkin keskustelufoorumille uudelleen keskustelun alle. Käsittely piti alkaa taas nollasta alkaen.
Näin kun kukaan ei enää jaksanut vastata samaan asiaan, muuttui äärilaidan teesi ”vastaansanomattomaksi”.
Tässä vaiheessa linkki tuohon keskusteluun olikin sitten hyvä panna sisäiseen jakeluun. Nähtävästi ei myöskään ollut mahdotonta, että aivan omassa piiristä esitettiin valmiita keposia vastaväitteitä, joita netin syväekologit sitten saattoivat itse kumota.
Kuinka tämä sitten saattoi ”mennä läpi?” Varsin älykkäiden tuntemattomien keskustelijoiden taustalla näyttäisi vaikuttavan myös aito etsintä; valmiit elämäntarkoituksen etsintään vastaamaan tarkoitetut patenttivastaukset eivät heille riitä.
Rehellinen nykyihminen ei voi purematta niellä keskiaikaisia dogmeja elämäntarkoituksesta – puritaanisetkin tiedenäkemykset ovat niitä vastaan olleet vahvoilla, ne ovat rehellisiä, ja aina ainakin jossain määrin perustuvat itseään korjaavaan periaatteeseen.
Tässä suhteessa nettikeskustelijoita syyllistäjät voivat kastoa itseensä, ovatko vihankohteeksi joutuneet instituutiot antaneet nuorille ihmisille katu-uskottavia vastauksia elämää koskeviin kysymyksiin?
Koululaitos on opettanut, ja yhä opettaa biologian ja uskonnon tunneilla, edes ilman synteesin yritystä, toinen toistaan korvalle lyöviä selityksiä elämänsynnystä ja merkityksestä, voisiko sanoa vielä nykyihmiselle vieraalla tavalla, kiistattomina totuuksina.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar