Thomas Wallgren jatkaa ent. lapikasukkomediassa, nyk. kaappi-lapikasukkomediassa toisen epäilevän tuomaan Tuomas Nevanlinnan eilistä luukutusta zompiemenosta työväenliikkeessä, eritoten SDP:ssä.Wallgren siinä kunnon demarin tapaan listaa saavutuksia: subjektiivinen oikeus päivähoitoon ja hoitotakuulaki. Ovathan ne, alkuperäinen ohjelma vain ei niitä tunne, ja tuo höösäys tavallaan pyrkii peittämään ja unohtamaan sen, että periaatteellisesti piti tehdä jotain suuria linjaratkaisuja tulevasuutta rakennettaessa, ei verohelpotuksia, budjettilakeja tai tilapäisiä elvytystoimia. Eilinen A-talkin keskustelu postilaista sivusi yhteiskunnan peruskysymyksiä, mutta ei sielläkään näkynyt demareita mailla halmeilla.
Uusi johto on puppugeneraattori, ja nämä Wallgrenin kovat sanot, jotenkin tuntuvat olisivat Nevalinnaa paremmin siellä osoitteessaan.
Piittaamattomuus todellisuuden monimutkaisuutta kohtaan on kyynisyyttä, johon intellektuelleilla on aina ollut enemmän varaa kuin yhteiskunnan häviäjillä.Suoranaista resurssien puutettahan se piittaamattomuus kuulostasi nyt olevan demarikaaderistossa intellektuellien (lue: Tuomojan) puuttuessa jodosta.
Jim Morrison totta sanoi, `I wanna have my kicks before the whole shit goes up in flames´, mutta Wallgren näkyy sen lapikasukossa ymmärtävän perin omalla tavallaan.
Mutta emmehän me valitse minkälaiseen maailman aikaan synnymme.Emmekö? Omat muistikuvani, imaginaatiot, ovat hieman toisenlaisia.
Sitten kliseinen toivotus: kyynisyys ei ole parantumaton tauti )ja onneksi Nevalinna olikin vain todellisuutta observoiva), ja lopuksi: servetuloa SDP:hen, Tuomas!.
Paskaaks tässä, ajoläksin kohta 30 v. sitten. Jos Nevallinna tuolla tavalla maadoitetaan siellä ylistämään pragmaattisen politiikan pikku saavutuksia, vaikka Lipposen hallitus purki koko perustan, kehotan miettimään seireenin kutsun hyvin tarkkaan ja viileästi,
ja muistamaan nyt vaikka sen, mitä Erno Paasilinna jätti perinnökseen.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar