Kuuhulluuden anatomia

Norjalaiset liikennetilastot osoittavat, että hirvikolareita tapahtuu eniten täydenkuun aikaan, asialla jälleen Aamulehti.
Täysikuu vaikuttaa hirvien aktiivisuuteen riippumatta siitä, onko kuu näkyvissä vai onko taivas pilvessä. Vaara vaanii erityisesti tuntia ennen ja jälkeen auringonnousun tai auringonlaskun, tietty,
Heinäkuunalun yönä 20 kilometriä ennen Suonenjokea matkamme Roskildeen oli tyssätä alkuunsa. Huomasin ajoissa, ja ehdin juuri juuri hiljentää. Btw. olen itsekin kuuhullu, enkä ihan parhaimmillani noina öinä, jolloin pitäisi toki nukkua mutta en nuku.
Muutkin taivaankappaleet vaikuttavat olemuksellaan ihmisen mikrokosmiseen järjestelmään, varsinkin jos se on herännyt toimimaan; antiikin kreikkalaiset tuon tunsivat, arabismin korkeakulttuurille 1000 vuotta sitten tämä ei ollut tuntematon mysteeri mutta tämä kulttuuri ei tule ymmärtämään mikro- ja makrokosmisen järjestelmän rakennetta, vaikka paljon se vielä löytääkin.
Kaikki tiedot ja uutiset taivaankappaleiden vaikutuksista aivo-olentoihin jäävät atomistisiksi tiedon sirpaleiksi - liioin kuvaa eivät eheytä vanhat okkulttiset teokset.
Rinnakkaistodellisuudet, kun ne avautuvat taajuuksilla fyysisen valon ja aineen rajapinnassa, tulevat silti hämmentämään - jos eivät tee sitä jo nyt. Kuva kokonaisuudesta joka on kosminen kaiken läpäisevä järjestelmä rakentuu hitaasti, hyvin hitaasti. Ja viimeisenä hahmottuu ihmisen paikka, vastavoimien jännitteessä.
Sitä ennen on vain agnostinen itsetyynnyttely ja kosminen angsti.
Ja siltä varalta, "ettei kukaan tiedä", etteikö nyt kukaan, muka, oheinen oikotie. Tosin ilman perusteiden sekä terminologian tuntemista silläkään ei tee mitään.
Ei kukaan tiedä, vakuuteltiin, sattumoisin vilkaisin, Tastulan ja E. Valtaojan tv-keskustelussa. Tuntui olevan sitä taattua Valtaojaa, nuotiopohdiskelu-keskustelua, joka on monille tuttua teini-iältä.