Systemaattisesti asevelvollisten kouluttaminen ihmisen murhaamisen jaloon taitoon, tuohon machoon väkivaltakulttuuriin, tietenkin on historiaa mutta merkillisesti se kuuluu nykyaikaankin. Se, tiedättehän, kypärä-liperihahmo tunnustaa myös jonnekin 1500-luvulle viimeistään jämähtänyttä kirkollista dogmatiikkaa.
Näkisin, että me olemme viimeisiä sukupolvia, joille nämä tappamisen taidot koko ikäluokkaa koskien oletuksena opetetaan.
Laajemmin olisi syytä harkita demilitarisoitujen vyöhykkeiden luomista. Mutta kuten SDP:n Kuopion piirin piirisihteeri Onni Kinnunen tästä asiasta katsoi, olisi parempi että ensimmäiset aseettomat valtiot olisivat vähemmän jännitteisiä kuin Suomi. Esimerkiksi hän otti Sveitsin ja Itävallan. Niistä olisi aloitettava.
Sitten kun toimii niissä, sitten Suomi.
Kinnunen, oikeistodemari, muka, täydensi noin sitä Suomi-keskeistä visiota, joka oli Linkolan pamfletin idea 1960-luvun alussa: vahvoin sopimuksellisin menettelyin turvattu rajatun valtioalueen demilitarisointi.
Puolustuspoliittinen dogmatismi horisee yhä joistain tyhjiöistä, jotka täyttyvät. Tämä kvasifilosofinen fysiikan lainalaisuuksia yhteiskuntien elämään soveltuva päättely on mahdollista ja se tulee todistaa vääräksi: siitä, miten asiat ovat, ei voida ...
Maailmassa on pieniä armeijattomia maita ja demilitarisoituja vyöhykkeitä, Ahvenanmaa esimerkiksi, mutta aseettomuutta ei ole testattu vielä riittävässä kokoluokassa.
Tämän bloggauksen julkaisusta kiitokset HS:n Sanomatalon wlanille, ja terveiset Petjalle.
- kanava totuudenetsintään ihmisestä ja maailmasta. jäikö jotain olennaista vielä sanomatta?
- Kanal för att hitta sanningen från mannen och världen. finns det någonsin att säga?
- Seeking truth from facts.
Жизнь в глубже!
Here we go
All band: Me, myself, I and Heikki (the bass player gets a job), we´ll take some gigs sometimes in clubs and other good places.
We ´re playing, `couse we like it. The subscription from here.
(Next gig 29.6.2011 - Get your ass at K-Klubi)
Next gig: 28.7 - Hiili, Aurinkoterassi). My regards.
Get your ass at Resistori-Klubi:
Next gig: 29.9.2011 .. .. !
Next gig 1.5 at Kuopio Market Square at 14.00.
Next gig playing for Save the Rupla, 28.7.12 at Piispanpuisto (at Bishop´s Park of Kuopio).
Now: I´m gonna present some of my texts in three languages with simple accompaniment at next TEXTfirst night.
Get your ass at Henry´s pub 15.1.2013 at 22h, for my please,..and the new gig: April 16nd.
I will get my ass and quitar to Lekkeri 13.4.2013 @ Helmi's birthday party with streetpunk.
the next time you will see me in Kuopio will be 26th May 2013. there comes a gig ... at Pushkin's statue to start at 12:00.
Next gig playing for Save the Rupla, 23th November 2013 at Rupla. Starts at 14:00 -> Get your ass on there where occurs!
Nästa min spelning ska finnas på Nykterhetshuset 2014/12/04 (kl 11:00) i Kuopio. Hör du, som nya arbetarklassmusik, några bra låtar.
The Next gigwill be May 1, 2014 on Kuopio Market Square's stage at 9.00.
.. and you will also see me in Kuopio on the gig-stage at the lake of Valkeinen about at fourteen May 1, 2014.
Påhemmagården på onsdag, den 28:e dagen kl 21 i denna månad ->
Ro sitt röv hit och se: The Old Union Band.
The solo-gig on the Kuopio's VR-Magazine at 8/08/2015 Saturday. There will be some kind of antifascist theme. Get your ass there at 19:00. The next gig at same place at 29/8/
den spelningen på Kuopios marknadstorget den lördag, 12 september (2015) klockan 11 framåt.
det kommer att finnas upproret nu!
Live at BilliardCenter oct 30, 2015. The FridayBand.
På scenen 6 augusti `16 på Peräniemenkasino i Kuopio.
We ´re playing, `couse we like it. The subscription from here.
(Ne
N
Ge
Ne
Ne
Now: I´m gonna present some of my texts in three languages with simple accompaniment at next TEXTfirst night.
Get your ass at Henry´s pub
I w
th
Ne
N
The Next gig
.. and you will also see me in Kuopio on the gig-stage at the lake of Valkeinen about at fourte
På
Ro sitt röv hit och s
The solo-gig on the Kuopio's VR-Ma
den spelningen på Kuo
det kommer att
Li
30 sep. 2008
29 sep. 2008
Marskin henkivakuutus
Jääkärikapinan johtaja, laivanvarustaja, jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordström (1894 - 1982) vastusti Mannerheimin päätöstä olla hyökkäämättä Leningradiin. Hänen sanansa yleensä painoi. Tämä näkyy siellä täällä.
Joidenkin TS:n lähteiden mukaan Carl Gustaf Emil Mannerheim ja Risto Ryti muuten olisivat käyneet vaikeina aikoina Nordströmin pakeilla Loviisassa samoin kuin Urho Kekkonen teki v.1961 matkalla noottikriisiin johdosta Novosibirskiin.
Se että Mannerheim teki päätöksen olla hyökkäämättä Leningradiin, saattoi olla ratkaisevaa, ja ehkä se oli myös salaisesti sovittu, että tämä linja takasi Mannerheimille syyttömyyden sotarikoksista ja sotasyyllisyydestä, jotka olivat ilmeisiä. Leningradin säästäminen oli iso plussa niitä vastaan.

28 sep. 2008
Millaisia ovat hyvät ihmiset?
Entä jos lasten ja nuorten hätä, on hätä aikuisten vastuun ohuudesta ja välinpitämättömyydestä? Jotain tämän suuntaista tiedotusvälineiden mukaan kysyi Lapuan piispa Simo Peura äsken Kauhajoen kirkossa järjestetyssä muistojumalanpalveluksessa.
Tohtori Martti Lindqvist, vainaa, tuosta jo totesi, että äidit ovat varma syyllistyksen kohde kun muuta ei ole käsillä. Kun lapsista ei ole tullut kunnolla konformisia.
Ja tämä pappien päättely on juuri sitä, mitä voisi verrata laastarin käyttöön vatsahaavassa.
Entä jo konformismi onkin koko ongelman ytimessä: kuuliaiset ihmiset eivät ajattele omilla aivoillaan, ja kirkko on ollut ensimmäisenä torppaamassa viitteitäkin sellaisesta.
Miksi Jumala sallii aivottoman konformismin? Ehkä siksi, että muita vaihtoetoja vaimennetaan kaikkien julkis-instituutioiden koko voimalla, ja Hänenkin kaikkivoipaisuutensa on siinä koetuksella.
Vielä 100 vuotta sitten kirkolliset viranomaiset takavarikoivat vaarallisia teosofisten kirjailijoiden teoksia. Suomessa tämän koki Pekka Ervastin Nykyinen asema, koko sen 1. painos (joka opetusministeriön takavarikko tosin purettiin, koska Venäjän kirkko ei sallinut uskonvainoja).
Mutta nykytilanne tai asema siitä ei ole olennaisesti muuttunut, mitä tuo yhä yllättävän ajankohtaisenkuuloinen Ervastin pikku teos esitti.
Konformismi edustaa järjettömyyksiin sopeutumista opportunistisin perustein. Stanley Milgramin tottelevaisuuskokeessa kokeenjohtajan apulainen, tavis kadulta, kidutti armoa anelevia ja huutavia ihmisiä (näyttelijöitä) kuolemaan saakka mitättömän muistivirheen takia, vaatimatonta avustajapalkkiotaan vastaan. Eivät kaikki, mutta useimmat. Kokeet tuomittiin epäeettisinä, koska ne järkyttivät kuuliaisia ihmisiä, jotka olivat kokeeseen sen todellisiksi koehenkilöiksi valikoituneet.
Ihminen ei saa herätä tekojensa vastuuseen, kun hän on vain nöyrä tottelija. Tämä on ollut aseita siunaavan kirkon kanta, johon ei ole näkynyt päivitystä.
Tosi asiassa tämä on jotain jonka luonto murtaa: esimerkiksi valtiojohdon siunauksella oikeudettomia joukkomurhia tehtailevan kuolemanpartion, teloituskomppanian jäsen tarvitsee itse tuon kokemuksen, mitä on tulla laittomasti ja oikeudettomasti teloitetuksi – kasvaakseen itsenäiseen, tietoiseen vastuuseen. Inhimillisesti katsoen se on lähes välttämätöntä.

26 sep. 2008
On näitä päiviä
Pitäisi kai tehdä duunia, mutta kuuntelen vain musiikkia, klassista musiikkia.
Jotain niin sanomattoman kaunista, että mykistää.
Klassinen musiikki on kuin aikamatka tästä hektisestä todellisuudesta toiseen aikamaailmaan, kiireettömyyteen, ja "kiire" tuntuu pian vain ontolta säpinältä.
Olemme ja elämme maailmassa, jossa varjot ja vastakohtaisuudet tuntuvat voimistuvan merkillisellä tavalla, ja voimalla, kuin pakottaakseen tekemään ratkaisuja, yksilöllisiä valintoja eksistenssin kokemisen perustaksi.
Viitaa lainaten: oi lapseni, rakastakaa.
Maalauksessa Frederick Chopin

25 sep. 2008
Paninpa merkille tuon minäkin
Tänään: palstamilleinä pieni mutta varsin omituinen nimitysuutinen päivän printatussa Kauppalehdessä. Lehti itsekin ihmettelee nyt omaa uutistaan.
Vuorovaikutteisen median pioneeri Satama on jotain, jot´en koskaan oikein oppinut ymmärtämään. Tehtiin www.duuni.net-palvelua yhteistoiminnassa Talentum ja tämä sen tytäräyhtiö, joka sittemmin persaukisena vietiin pörssiin. Raha roiskui, ja oli monenlaisia virityksiä; yksikin jota pääkassa kutsui "riemuputiikiksi" - josta konsernin sisällä virtasi rahaa Satama Interactiveen - ja vähän muuallekin.
Tekijöillä, ydinjengillä sekä omistajalla taisi olla varsin erilaiset käsitykset jopa siitä, miksi palvelu oli olemassa. Mutta historiaa se on.
Talentum Oyj on korjannut lelunsa pois. Sinänsä yllättävää, että ne kafkamaiset satama-fiilikset voi jotenkin tunnistaa vielä tämän päivän uutisesta, Trainers’ House -mission aikana.
Kuten Tamo Manni, ystävä, sanoi, yrityskellä on karma. Tarkoitti kyllä Marimekkoa, sillä on naisen karma; Satamalla joku ilman peräsintä kyberavaruudessa seilaavan kummajaisen, orvon pirun karma.

24 sep. 2008
Sirkushuvia
kuten Valtiontalouden tarkastusviraston johtava toiminnantarkastaja, Tomi Voutilainen kommentoi MOT:ssä viiden ministeriön tietoyhteiskuntahankkeita, jotka kusevat sekä valtion että EU:n rahaa.
Melkoisen niukkasen ovat Ylellä löytäneet asioista avautumaan, ikään kuin ohjelman sankariksi, mutta kertoo vain ilmiön mittakaavasta; Valtiontalouden tarkastusvirasto näemmä joutuu turvautumaan mediajulkisuuteen ja usuttamaan haaviin jääneisiin kohteisiinsa nämä epäilemättä nälkäiset tutkivat journalistit.
Kohdepäässä ei sitten paljon kommentteja herunutkaan.
Ruudussa vilahtivat julkkispuppugeneraattorien liksat. Pekka Himanen jotakin 5000 euroa, mutta taisivat siinä Esa Saarinen sekä leiviskästään huolehtiva isä Mitro ja saada siivua lievänpäälleen. Voutilainen kutsui tätä sirkushuvien rahoittamiseksi. Voihan tuo ilosanomanjulistus parhaimmillaan lisätä kansassa elämänuskoa, mojoa, mutta kyse oli siitä, mikä oli valtion ja EU:n rooli tässä nimellisesti tietoyhteiskuntatoiminnassa?

23 sep. 2008
Taas rytisee
Joku kärsimys purkautuu kuin tulivuori.
Minä ymmärrän ihmisiä tuskassaan. Itsellänikin tämä oli yksi varteenotettava vaihtoehto kansakoulussa. Koulun voimistelutunnit olivat muutettu väkivaltaisiksi suojeluskuntaharjoituksiksi, ja siellä koulun voimistelusalissa saattoi tapahtua lasten kidutukseksi yltyvää simputusta. Muistot ovat raakoja. Uskonnontunneistani olen kertonut toisaalla.
Opettajat olivat jaoteltavissa kahteen luokkaan fundamentalistiuskoviin sekä natsitaustaisiin; molemmat antoivat estoitta sympatioidensa ja antipatioidensa vaikuttaa kaikkeen käyttäytymiseensä suhteessa koulun oppilaisiin, siis lapsiin.
Tämän allianssin vaihtoehdottoman tarkkailun seurauksena olen voinut jotenkin ymmärtää äärioikeistolaista patriotismia, jenkeissä, mutta on sitä muuallakin: Tässä kompositiossa yhdistyy henkinen ja fyysinen väkivalta erikoisella tavalla ihmisyyttä halventavaan vääristyneeseen dogmatismiin maailmasta, mistään varsinaisesta maailmankuvastahan siinä ei voida puhua.
Joko opettajat itse kiusaavat, tai katsovat sitä sormien läpi.
Suomessa on aiemmin ennen Kauhajokea - tilanne päällä tätä kirjoittaessa - tapahtunut kaksi ampumavälikohtausta kouluissa.
Raumalla Raumanmeren yläasteella 1989 14-vuotias poika ampui kaksi muuta oppilasta oppitunnin alussa. Tässä syy oli tekijän mukaan koulukiusaaminen.
Tuusulan Jokelassa 7.11.2007 18-vuotias abiturientti ampui seitsemän oppilasta sekä koulun rehtorin. Tässäkin tapauksessa teon yhtenä syynä oli koulukiusaaminen. Toinen syy oli jotain sellaista, minkä jälkeen jääneiden aatteellisten dokumenttien pohjalta luonnehtisin näin: järjetön ja epärehellinen maailma.
Nykyisin ihmiset ovat herkempiä, sillä noissa tapauksissa oli suusanallista kiusaamista, saattoi olla muutakin, mutta ei fyysistä kidutusta.
Ja taas itkijänaisten armeijat työllistyvät ja tulevat paikalle - siinä kognitiivinen puoli jää syrjään: yhtenä teemana tilin teko kansakuntana kielletyn fasistisen menneisyytemme kanssa.

22 sep. 2008
Hymyily kielletty: Suomi, työpaikkakiusaamisen suurvalta
Ylen uutisten mukaan työpaikalla juuri miespomo on se, joka kiusaaja, ja kiusattu tietty alainen.
Onkohan yleisellä asevelvollisuudella mitään tekoa asiantilan kanssa? Tämä kysymys mielestäni herää varsin perustellusti, kun sattuu tämän tästä silmiin nuorella iällä saatuja tuomiota esimiesaseman väärinkäyttämisestä: nyt hymyily kielletty /stt:
Alikersantti määräsi varusmiehille lisäpunnerruksia yhden lentosotamiehen hymyiltyä. Lentosotamies joutui itse vielä punnertamaan lisää todettuaan, ettei hänen hymynsä hyydy. Punnerruksista miehelle tuli kuitenkin lopulta oksettava olo.
Alikersantti kiisti syytteen, mutta tämä innokas aliupseeri tuomittiin näytön perusteella. Muumioitunutta menoa.
Kuva Ilmatorjuntamuseosta, tekijänoikeuslain 22 §:n mukaisesti siteerattu Ilmatorjuntamuseon verkkosivulta.

Kaskeala hämärtää poliittisen vastuun rajaa
Sotilashenkilöillä on aivan erikoinen kyky – ja tätä kai vaaditaan korkeimpia upseeriarvoja vastaan – toisesta suunsa puolesta vakuutella, etteivät he ota kantaa politiikkaan, ja puhua toisesta suupielestään samanaikaisesti politiikkaa. Ilman poliittista vastuuta, tietty. En ole päässyt tuosta analyysistä vielä perille, kuinka jaottelu subjektiivisesti tapahtuu: eilen keskustelin tuntitolkulla upseerituttavani kanssa, mielenkiintoista. Ja mitä mielenkiintoisemmaksi keskustelu meni, sitä tiuhempaan kaveri vakuutteli epäpoliittisuuttaan.
Hyvän esimerkin antoi tänään maanantaina puolustusvoimain komentajan, amiraali Juhani Kaskeala omiensa edessä säätytalolla.
Kaskeala on mieltä kansainvälisestä politiikasta, ikään kuin parlamentarismia ja demokratiaa ei olisi olemassa, että Suomen liittyminen rypäleaseet kieltävään Oslon-sopimukseen heikentäisi ratkaisevasti Suomen puolustusta.
Kuriositeettina Kaskeala heittää kehiin jonkun mitään tarkoittamattoman pupputermin:
- Tässä asiassa on terve itsekkyys paikallaan.
Wau (vasta lauantaina viimeksi puitu puppusana), kuin Josef Kirschnerin Egoistin käsikirjasta, 1976. Ettei vain armymme isännällä olisi lähdeteos yöpöydällään, kun vilahtaa siellä puheessa toinenkin puppugeneraattoritermi.
Kaskeala ikäänkuin vetoaa kansaan, jolla on valta perustuslain mukaan, ohi vaaleilla valittujen välillisten vallankäyttäjien.
Eivätkö politiikantekijät jo pahastu tällaisista retroilevasta yliajosta, jossa puhutaan kansansuulla populistisemmin kuin he itse konsanaan.
Varhain Kaskeala julisti, että liittoutumista ei pidä sulkea pois vaihtoehdoistamme, vaikka se ei olekaan näköpiirissä oleva turvallisuusratkaisumme.
- Liittoutumattomuuspolitiikan toimivuutta tulee jatkuvasti arvioida Euroopan turvallisuustilanteen muuttuessa ja sotilaallisen yhteistyön laajetessa. Ulko− ja turvallisuuspoliittiset päätökset muutokseen sopeutumisesta kuuluvat tietysti valtakunnan poliittiselle johdolle.
Kyllä, mutta
Paasikivi tai Kekkonen eivät olisi antaneet sotilaan hyppiä silmilleen puhuttaessa Suomen puolueettomuuspoliittisesta linjasta, sillä on sanomattakin selvää, että turvallisuuspoliittiset päätökset muutokseen sopeutumisesta kuuluvat tietysti valtakunnan poliittiselle johdolle.
Siinä ei ole mitään niinkuntusta tai jeesustelemista. Vai onko niin, että "muutokseen", jonka armeija on määrännyt, poliittisen johdon olisi sopeuduttava? En halua uskoa.
Ja jos noin on, että poliittisen vastuun raja on ennallaan, niin kuinka sitten Kaskeala voi tänään julistaa: on mahdotonta kuvitella Suomen yksipuolista sitoutumista rypäleaseiden täyskieltoon.
?
Niin, tämä painotus mahdotonta taas tuntuu oudolta retoriselta valinnalta: se on määräävänuhkaava kuin jatkuvan sotilasvallankaappauksen pelon alla elävissä etelän valtioissa. Valitettavasti.
Kuva: käytössä olevia rypäleaseita.

20 sep. 2008
Vähä vasrajanabuddhalainen eettinen-päättely III
jatkuu …Suomenkielessä, kuten ei monessa muussakaan kielessä, ole ilmaisua itseä kohtaan tunnetulle myötätunnolle. Löytyy toki itsesääli ja itserakkaus, negatiivissävytteisiä ilmaisuja. Taas sellainen kuin "terve itsekkyys" kummittelee itsensä kehittäjien ymmärrettävästi mukavasti maksavissa julkaisuissa. Tämä terve, sanokaamme vaikka itaruus voi toki konnotaatioltaan olla vähän edellisiä parempi, ja vaikuttaa ehkä softilta. Mutta tosi asiassa se on egoististen suuntausten kyynärpääargumentteja, aivan kuin itsekästä minää pitäisi terveyden nimissä oikein paapoa, että se eläisi ja hyvin voisi.
Sanskritin kieli ja jotkut kadonneet kielet, kuten kai aremia … (en ole aivan varma), ovat tunteneet tämän käsitteen: pyyteetön myötätunto, jonka kohde on maailmassa elävä oma itse. Kysymykseen, elääkö maailmassa, vaiko eristyä siitä, ei ole helppoa vastausta (koska onnellisessa tapauksessa nämä tapahtuvat samanaikaisesti) .
Sisäisyyden muutos, ihmisessä kasvaneen sisäisen ulos tulo maailmaan tapahtuu tietoisuuden muuntumisen ja myötätunnon myötä. Kun minäkeskeisyys laskee irti, tosi vapautuminen alkaa vasta tässä vaiheessa.
Tätä seuraa sen suhteen rakentuminen, jossa ratkaistaan suhde mammonaan ja maalliseen elämänmuotoon, mutta hieman paradoksaalisesti myös kaikkeen ulkoiseen vaikutukseen, auktoriteetteihin, jotka useimmiten pyrkivät vain maadoittamaan kaikki henkiset kilvoitukset ja omilla aivoilla ajattelemisen. Itsemäärääminen voidaan sotkea egoismiin, ja niin tehdään tuhannesti.
Ei liene sattuma. että Matteuksen evankeliumi kertoo itsetietoisen ihmisen(pojan) omien valintojen tien suhteessa valtaan, hedonismiin ja kiusaukseen käyttää kykyjään omaksi hyväkseen.
Kuulen epäilyksen, mutta omantunnontie ei jätä epäilystä omasta olemuksestaan, että se olisi ulkoinen harha tai muuta sellaista, koska se on kokonainen elämä, ei vain satunnaista henkisten asioiden harrastelua sunnuntai-iltapäivisin.
Verrataanpa idän universaalia tietä tähän: Rudolf Steiner Münchenissä 22.5.1907

Rosenkreutzilainen ei näe ihanteena fyysisestä maailmasta eristäytymistä, se olisi hänestä väärä ratkaisu, sillä hänen tehtävänsä on juuri fyysisen maailman henkistäminen. Noustuaan henkisen elämän korkeimmille tasoille hänen täytyy sieltä saadun tiedon valossa tehdä uutterasti työtä koko fyysisen maailman ja varsinkin ihmisen puolesta. Tämä näkemys tarjoutuu välittömästi rosenkreutzilaiselle hänen löytämänsä viisauden valossa.
Tämä on sama ongelma kilvoittelun itsekkyydestä, jätämmekö maailman vain jälkeemme, kokiessamme yhtymisen ikuiseen itseemme? Kysymys on universaali, ja ilmeni jo varhaisessa buddhalaisuudessa – aina boddhisatvalupauksen muotoutumiseen, ja sen standartoitumiseen saakka.
Ei tämä nyt vielä niin tavattoman monia ihmisiä koske - heränneetkin käyvät yleensä läpi valmistavia asteista - mutta löytyy toki niitäkin, joille tämä eettinen kysymys harjoittamansa henkisyyden orientaatiota on esitetty.
Teosofiataustaisen länsimaisen henkisen orientaation yksi merkittävimmistä haasteista on kysymys ihmisyydestä, onko se - siis inhimillistyminen - vain jokin välttämätön pakko joka kuuluu osana (visuaaliseen) selvänäköön tähtäävään koulutustiehen?
Tämänlaatuisen ihmisyyden välineellistämisen seurauksena on ajateltu - ja tämä näkyy selvästi sekä teosofisissa ja antroposofisissa kirjoissa - että voidaan suuren ihmisyyden puhkeamisen ja kasvamisen pitkä tie laittaa syrjään, käyttää muita välineitä ja konsteja ihmisen henkisen organismin avaamiseen.
Niin voidaankin tehdä, mutta se energiataso, mihin shakrat auki puoskaroimalla ylletään, ei ole samaa taajuus kuin vihkimyksissä boddhisatvapolulla, ja sen universaaleilla länsimaisilla vastineilla. Manipulaatiotekniikoiden avulla negatiivisen kundaliinienergian vapauttamisella ei liioin saavuteta mitään sellaista korkeaa henkistä viisautta ja näkemistä, josta olisi mitään hyötyä ihmiskunnalle, päinvastoin.
Luostareiden henkisissä kouluissa taas opetellaan ensin käytös, sitten spontaania ihmisyyttä, ilman että ajatuskone tuumii hyvien tekojen palkkaa tms.. Käy se niinkin, vaikka hieman hullulta tuntuu. Jos tänne vielä synnytään, se testataan myöhemmin, toimiiko ihan oikeasti. Kaikki maakehityksen päähän edeltä tulleet eivät synny, se on heidän vapaa valintansa.
Yläkuva: Bodhisattva Maitripa, Ytimen näkijä, buddhaluonnon salaisen aspektin, mahamudraopetusten, noiden mielen luontoa yksityiskohtaisesti aste asteelta etenevien pitkälle hiottujen mietiskelymenetelmien luoja.
Alla: Nagarjuna, tyhjyysfilosofi.

19 sep. 2008
1918 Haagiin nyt!
Kommentissa parisen päivää sitten arvioitiin, että vuonna 1918 jaettiin Suomessa oikeutta, kuolemaa, perustaltaan rikollisesti. Siltä se näyttää.
Helmikuun lopulla vuonna 1918 Suomen puolustusvoimain pääesikunnan antoi ohjeet sota-ajan oikeudenkäytöstä, jota osuvasti kutsuttiinkin Ammutaan paikalla –ohjeeksi. Tämä teksti täyttänee Haagin sotarikostuomioistuimessa kansainvälisen rikoslain pykäliä, esim. rikos ihmisyyttä vastaan saattaa sopia tunnusmerkistöön. Eivätkä teot näin ole vanhenevaa sortimenttia.
Koska ylipäällikkö Carl Gustaf Mannerheimin antamaa ohjetta myös sovellettiin, ainakin Varkaudessa ja Tampereella, tämä olisi nyt syytä takautuvasti tutkia sotarikoksena todennäköisin syin, ja selvittää, elääkö vielä joitakin innokkaita upseerikokelaita tuolta ajalta?
Jos ei muuta, saisimme puolueettoman tutkimukseen perustuvan lausunnon asiasta. Esimerkiksi Jarkko Tontti jolla on sekä pätevyys, asiantuntemus että ilmeinen kiinnostus kysymystä kohtaan, voisi selvittää olisiko Lahtari-Kustaan esikunnasta vielä sittenkin joku Haagiin lähtijäksi?
Myönnän, että sekava on case. Lisää hämäryyttä ja vastuukysymysten arvioinnin vaikeutta tuo se, ettei ohjeessa kyse ole lakiin perustuvasta määräyksestä, van se oli laiton kuolemanpartio-ohje ilman käskyn voimaa. Mahdollinen raskauttava asiainhaara, nykyaikaisen käsityksen mukaan.
Alustavissa arvioissa kyseeseen voisivat tulla vain ankarat pykälät sotarikoksen, rikoksen ihmisyyttä vastaan tai vaihtoehtoisesti kansanmurhan kriteeristön täyttävä summittainen murhaaminen.
Juridisesti ongelmaksi muodostuu myös se, että eduskunta ei ollut julistanut maahan sotatilaa - mutta on näitä Haagissa siinä talossa nähty, ihmiskunnan sotkuista pahimpia ja julmimpia.
Toisen epämääräisen, siviiliväetöön kohdistuvan, tällä kertaa käskyn, armeija sai tiistaina 8. heinäkuuta 1941 Suomen ylipäällikkö Mannerheimilta, juuri Itä-Karjalan valtauksen alla: Itäkarjalaista väestöä on kohdeltava ystävällisesti, mutta varovaisesti. Venäläisväestö on vangittava ja lähetettävä keskitysleireille. Tämä olisi kuulunut jo Nürnbergissä loppunäytöksessä liittoutuneiden johdolla murehdittaviin asioihin, mutta jostain syystä J. Stalin ei halunnut sinne ylipäällikköä Suomesta, ei edes Suomeen sotasyyllisyystuomittavaksi. Onkohan tuota muuten kukaan selvittänyt, miksi ?
Disclaimer: Sisällissodassa (v.1918) tapahtuu aina julmuuksia puolin jos toisin, eihän sitä tarvitse edes sanoa. Mutta jos siltä tuntuu, voi sen sanoa tuohon perään. Helpottaa.
Kuva: vuonna 1918 teloitus Länkipohjassa.

Etiketter:
fasismi,
Mannerheim,
rikollisuus,
sotahistoria
18 sep. 2008
MacMansionit kaatuvat koko maailman niskaan
Jenkkien tyhmyydestä kärsii koko maailma. Uusia roskalainoja siellä myönnettiin lisää julmetusti vielä sen jälkeen kun ongelma oli tiedostettu. USA:n veronmaksajien ja keskuspankin piikki pysyy pitkään auki, ekonomistit uskovat. Pankkiruumiita on tulossa lisää, kertoo Kauppalehti.
USA:ssa liittovaltio on varannut 200 miljardia dollaria Fannie Maen ja Freddie Macin pelastamiseen, 85 miljardia dollaria AIG:n tekohengitykseen ja 30 miljardia dollaria Bear Stearnsin jälkihoitoon.
Tähän mennessä alaskirjauksia on tehty globaalisti yli 550 miljardin dollarin edestä.
Kiplinger-yhtiön viikkokatsauksessa ennustetaan, että pankkien alaskirjaukset jatkuvat pitkälle vuoteen 2009. Yhdysvalloista alkanut rahoitusalan kriisi ei suinkaan ole vielä ohi, vaan pahenee entisestään.
- Pelkäänpä, että emme vielä selvinneet tästä. Olemme pikemminkin ajautumassa myrskyn silmään kuin sieltä ulos, arvioi puolestaan amerikkalais-unkarilaisen suursijoittaja George Soros.
Luvassa on päälle 1 500 miljardin dollarin alaskirjausvyöry. Soros arvioi lisäksi, että Iso-Britannia kärsii kriisistä enemmän kuin muut maat tällä pallonpuoliskolla.
Sellaista. Tätä kirjoittaessa leviää pörsseissä aalto, joka saattaa saada nimen musta torstai, jos lasku vielä jyrkkenee.

17 sep. 2008
Täysin raittiiden osuus kasvaa
Alkoholin aiheuttamat terveyshaitat näkyvät pitkälle tulevaisuuteen kustannusten kasaantumisena ja sairastavuutena, arvioi Professori Jussi Kauhanen Kuopion yliopistosta. Tosin on toinenkin trendi, streittarith, Straight Edge, jonka jo kapitalistinen tiedemieskin tietää.
Mutta kuten odottaa saattaa Kauhanen äsken niittasi alkoholiveron alennuksen ja tuonnin vapautumisen selittävän vain pienem osan alkoholihaittojen lisääntymisestä.
- On nähtävissä, että vuosi 2004 vain kiihdytti epäedullisia trendejä.
Valtakunnallisilla päihdepäivillä esiin vedetyn aineiston mukaan alkoholiperäiset sairaudet ja kokonaiskulutus ovat olleet pitkään kasvussa jo aiemmin. Kulutus taas kääntyi nousuun 1990-luvun puolivälissä laman jälkeen.
Kokonaiskulutuksessa on aivan viime vuosina ollut tasaantumisen merkkejä, kuten tukijoilla kai itselläänkin. Ja lisäksi Jussi panee merkille, että meidän täysin raittiiden osuus on pitkän vähenemisen jälkeen ollut lisääntymään päin.
Yleisellä tasolla riski- ja humalajuominen ovat pysyneet ennallaan ja jopa vähentyneet joissakin ryhmissä, mutta vasta vuoden 2004 jälkeen. Alkoholinkäyttöön ja siitä tiedottamiseen tosin liittyy usein yksinkertaistuksia.
Turmiolan Tommi ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1858 osana raittiuskirjasarjaa. Tekstin tekijät tuntemattomia. Kuulut kuvat piirsi taiteilija Alexandra Frosterus-Såltin.

Poliisin laillisuusvalvontakriisi - syvällä
tämä kuulostaa jo vakavalta, on kierroksia. Ja tosiaan, kuten kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi sanoi viikko pari sitten, vain julkisuus, journalistinen media voi enää auttaa asiassa, kun poliisi rikkoo lakia. Tällä kertaa media tekee sen paljastamalla poliisin epäillyt sisäiset hyväveli-mädännäisyydet aselupa ja -kaupan puolella.
Mitähän saamme seuraavaksi? Kenties suojelurahojen kiskontaa, osuuksia laittomassa uhkapelissä ja parituksessa? Mitä sitä nyt suurkaupunkien syvästi korruptoituneet pikku kytät (elokuvissa) tohuilevat.
Tarvitaanko saman kaliiberin lääkkeetkin vaivaan? Se tässä vielä.
Muuten reagointi poliisin sisäisiin ongelmiin puuttumisesta näemmä noudattaa jotenkin tuttua kaavaa; 1970-luvulla Hymy julkaisi sarjan asiantuntevanoloisia kirjoituksia poliisijohdon korruptiosta ja rötöstelyistä. Muun muassa lehden päätoimittajaa syöttämällä ja juottamalla tätä paljastusartikkeleiden kirjoittajaa yritettiin utsia, tiedetään. Lopulta kävi niin, että muuan joensuulainen komisario kärysi työpaikkansa kahvikassan anastamisesta - joutui oikeuteen, ja menetti virkansa.
Mies siirtyi coolina toimittajaksi Hymyyn ja sittemmin vielä Alibiin päätoimittajaksi: virkaheitolla poliisilla oli ikään kuin toinen ammatti varalla valmiina.
Kuva: Dirty Harry (1971), Directed by Don Siegel, starring Clint Eastwood.

16 sep. 2008
Lievä raiskaus
nämä pykälät, pseudon ja falskin oikeudellisen ajattelun hedelmät, saivat lopulta sen ansaitsemansa kansainvälisen huomion, sen, jota moisen perustteella saattoi odottaa. Amnesty Internationalin varsin oikeutetun oikeusfilosofisen kannan mukaan virallisella syyttäjällä tulisi olla velvollisuus syyttää kaikista rikoksista, joilla loukataan seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Amnesty International kritisoi jo vuoden 2006 vuosiraportissaan Suomea poliittisen tahdon, suunnitelmallisen yhteistyön, asiantuntemuksen ja voimavarojen puutteesta naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi.
Kun katsoo nyt keksutelua esim. HS.fi-sivuulla, se jauhaa samaa puolustusta kuin vuonna 2006. Asenneilmapiiristämme viestii paljon, että Amnestyn raportin julkaisun jälkeen tuolloin ko. kritiikkiä kutsuttiin maan suurimman päivälehden pääkirjoituksessa yliampuvaksi sillä perusteella, että Suomi kun on kuitenkin pohjoismainen sivistysvaltio. Ihan kuin olisi joku automatiikka tai sertifikaatti, että täällä säädetyt lait ovat jonkin merkillisen oikeusvaltiostandadin mukaisia? Aika bushilaista ajattelua, jos saan sanoa, etten sanoisi ihan bullshittiä.
Nyt samaa automatiikka-pseudoargumenttia jauhaa suuri yleisö, neämmä noita samoja hokemia kuin kahden vuoden takaisella (haamu)pääkirjoittajalla.
Totuus on, että v. 1998 julkaistun kyselytutkimuksen mukaan runsas viidennes parisuhteessa elävistä suomalaisista naisista kärsii lähisuhdeväkivallasta.
Kaksi viidennestä kaikista suomalaisnaisista on joutunut miehen seksuaalisen tai muun väkivallan tai sillä uhkailun uhriksi elämänsä aikana.
Vaikka naisiin kohdistuva väkivalta on vakava, maailmanlaajuinen ongelma, se edelleen on myös maailmanlaajuisesti vaiettu ongelma, tabu. Tähän hiljaisuuteen ovat osaltaan johtamassa stereotyyppiset käsitykset, jotka liittyvät naisen asemaan ja kulttuurisiin ja uskonnollisiin arvoihin.
Avoin, kulttuurien rajat ylittävää keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta ei ota meillä tuulta. Ei ihme, oma takapihaa tässäkään asiassa ehkä kehtaa esitellä.
Kulttuurisen meemin ennakkoluulot miesten ja naisten asemasta ovat syvässä. Suomella ei ole (kai?) uskonnon taakkaa, mutta maamme on tilastoiltaan synkkä maa sekä yleensä väkivallan että vielä erikoisesti perheväkivallan suhteen.

Vastuullinen markkinajohtaja
Nokia on noussut selvään johtoon Greenpeacen elektroniikkavertailussa. Nokia sai seitsemän pistettä kymmenestä mahdollisesta. Toiseksi sijoittunut Samsung sai 5,7 pistettä. Vertailussa on mukana 18 elektroniikka-alan kansainvälistä yritystä.
Nykyisessä markkinatilanteessa ei liene mitenkään itsestään selvä ratkaisu investoida kalliisiin kierrätysjärjestelmiin, ja tai fokusoida materiaalitutkimusta muuhun kuin tuotekehityksestä saataviin välittömiin hyötyihin. Toisaalta imago tulee nykyaikana vetoapuun, ja tarjoaa välillisesti myönteistä julkisuutta.
Ja siksi tässäkin nyt pulautan sanan pari asiasta.
Vielä yhdelläkään yhtiöllä ei ole markkinoilla tietokonetta, toteaa Greenpeace, jossa ei olisi lainkaan PVC:tä ja bromattuja palonestäjiä. Useat yhtiöt joka tapauksessa vähentäneet noiden myrkkyjen määrää koneissaan.
Vasta viiko sitten Applen toimistusjohtaja Steve Jobs ilmoitti, että uusissa iPodeissa ei olisi bromattuja palonestäjiä, ei llioin PVC:tä, eikä elohopeaa. Apple tekee seuraa alan edelläkävijöitä.
Hyvä sekin.

14 sep. 2008
Vili, se on koirani nimi
Nää nyt ovat suht´ paksuja tarinoita elämästä Georgiassa, todistelusta, ja vielä tuokin seikka, että demokratiaan kuuluva oppositio ei voi siellä toimia maanrajojen sisäpuolella, huh.
Ei käy katteeks, kuten sanotaan. Georgian poliittisia maanpakolaisiahan elää myös Suomessa. Miten laajaa tämä maanpakolaisuus on, sitä ei kai tiedä kukaan. On vain hajatietoja. .... Kiistelty ja karismaattisena pidetty 34-vuotias Okruashvili pakeni Georgiasta viime vuonna. Hän oli syyttänyt Saakashvilia korruptiosta ja salamurhahankkeista, jonka jälkeen hänet itsensä pidätettiin joksikin aikaa korruptiosyytteiden nojalla. Keväällä hänet tuomittiin poissaolevana 11 vuodeksi vankeuteen.
Mutta ennen muuta tämä vili oli puolustusministerinä ja Mihail Saakashvilin lähiliittolaisena valmisettellut tuon sodan, jonka toimeenpanolle tuli kiire, koska Nato ei ajatuksena sitä hyväksynyt.

Natsiaatteen takaportti vuotaa
Toisin kuin keskisessä Euroopassa, meidän lainsäädäntömme Suomessa ei kriminalisoi natsitunnuksien ja -symbolien käyttöä. Vaikka varsinainen yllytyspykälä ksenofobisiin tekoihin on tanakkaa oikeusvaltiotasoa, on ko. symbolien kautta toimiminen silti täysin laillista, miksi?
On myös muistutettava, että Suomessa on toiminut nykyaikana, Naantalin suunnalla kokonainen pellearmeija aidon kaltaisissa - tai aidoissa - natsiunivormuissa.
Tämähän ei ole sattumaa, vaan juontaa siitä että Suomi-niminen kansa ja valtio ei ole kyennyt käsittelemään omaa toisen maailmansodan aikaista historiaansa, aseveljeyttään maailmanhistorian hirviömäisimmän tyrannian kanssa. Ja näin, tästä syystä se yhä hellii myös pitkälle natsivallan kanssa yhdennäköisten militäärisymbolien(sa) käyttöä.
Jos nämä hakaristisymbolit - jotka nyt killuvat vielä kunniapaikoilla - laitettaisiin samaan loutaan natsisymbolien kanssa, jeesustelematta sen kummempia hakasten kulmista ym., merkitsisi se samalla myös natsistisen menneisyytemme tunnustamista.
Niin, minunkin tapanani on kiirehtiä antamaan neuvoja etenkin silloin kun niitä ei pyydetä. Ehdotan totuutta.
Suomen hakaristi on tunnus historiamme pimeimmältä ajanjaksolta, 1918–1945 , jolloin ihmisyys oli kateissa, mikä ilmeni muun muassa kouluissa systemaattisena julmuutena myös vähänkin erilaisten lasten, kuten vasenkätisten, huulihalkioisten ym. kohtelussa. Ennen eikä jälkeen sellaista rotupuhtauden palvontaa ei ole ilmennyt.
Yläkuva tekijänoikeuslain 22 §:n mukaisesti siteerattu HS:n verkkosivulta.

sivilisaation kehityshistoria,
sotahistoria
13 sep. 2008
Tätä saattoi odottaa
IL: lavastuspaljastus Georgian Gorissa. Härskiä, harvinaisen härskiä, mutta rehellisyyspisteet ulkoministeri Alexander Stubbille.
Vastaa muiden paikalla olleiden kertomaa kuvailua voimankäytön liioittelusta, vaikka paikoin tieämmä rytisikin.
Voisi kai kysyä päinvastoin, mikähän läntisen suurvallan mediassa kauhisteltu ei ole lavastusta ja teatteria kaiken kakistelematta nielevälle enemmistölle?
Yllä Gori 1600-luvulla.

12 sep. 2008
Sana tai pari viikonvaihteeksi
Häpeästä kovaa asiaa, asialla good old jengiä. Kemppinen monesti insproi jatkamaan. ..
Vuodelta 2003 pomppas esiin joku dokumentti, joka kai lähinnä oikeinkirjoituksen tarkistuksen takia oli siellä jemmassa. Siitä pieni näyte:

Nietzscheen vedoten: nykyihminen on vain silta eläimen ja yli-ihmisen välillä
*Palataakseni kauas nuoruuteeni, niin aloin uskomaan nk. toispuoliseen maailmaan ja koinkin monenlaisia todentuntuisia unia ja muuta sellaista. Pelästyin jopa niin, että päätin luopua tästä kehityksestä ja suuntasin energiani tieteellisen maailmankuvan luomiseen.*
Tyypillistä, sanoisin. usein kun säikähtyneenä henkiseltä tieltä käännytään pois, se kielletään kokonaan arvottomana, harhana ja hyödyttömyytenä.
*Voi olla että olen nyt harhauskossa, mutta silloin "teidän" teorian mukaan minulla vasta pitäisikin olla paranormaalisia kokemuksia, jotka palauttaisivat minut takaisin "uskon" alueelle. Sen sijaan, minulla ei ole mitään em. kokemuksia ja muutenkin, elämä tuntuu aika harmoniselta.*
Ei se niin menekään. Vaan kieltämällä henkinen, se kaikissa ilmenemismuotoinen poistuu ihmisen elämänpiiristä.
Tämä on ollut pelastus monella parapsykologian, spiritismin ja kanavannoin kanssa touhunneelle, ja noiden arvaamattomien voimien kanssa koukkuun jääneelle.
Se on apu myös niille onnettomille, jotka kemikaaleilla tai jollain erikoismeditaatioilla avaavat yhteytensä kuolleisiin ja luonnonhenkiin - hallitsematta kuitenkaan kykyjään.
*Edelleenkin yritän olla avarakatseinen, mutta ainakaan toistaiseksi en kykene uskomaan, että on olemassa mitään muuta kuin me tässä ja meidän ajatuksemme.*
Hienoa, että ovien ei tarvitse olla aivan takalukossa. Ihmisen omassa alitajunnassa, joka käyttää symboliikkaa, piilee valtavia harhojen voimia. Siksi (säännönmukaisessa koulutuksessa) arkitietoisuuden täytyy tunkeutua tuolle alueella ja "voittaa uni", eli saada herruus omista sielun voimistaan. Eikä Motiivi siihen saa olla ensikäden esoteerisessa tiedossa: menestyksekäs uhri tapahtuu luopumalla itsekkäistä pyyteistä. Kun yksilö asettaa itsensä Jumalan (ts. boddhisen tason, jälk. huom.) palvelukseen, elämässä voi tapahtua tuo suuri ja majesteetillinen muutos – uusi kansalaisuus.
*Kaevalatutkijoiden harrastuksena on kilvan arvailla sampo-symbolin merkitystä….. […] Sampoa ehdotettiin myös oravannahkanipun/markan ohella Suomen valuutaksi. *
ja tosiaan jotakin kovasti konkreettista ja aineellista siihen tavataan tarjota: se joka härjillä ajaa, härjistä puhuu.
:)
*oisiko sammossa nähdä itämailla kadotetun elämänpuun pohjoismaisen vastineen? *
mielestäni voi nähdä jonkin sellaisen sanomattoman syyn, henkisen aktiviteetin, jonka olemuksen melkein jokainen aistii elämässään nuoruutensa kukkeimmalla hetkellään. Albert Schweitzer huomautti, että vanhemmat ihmiset puhuvat tästä kokemuksesta imperfektissä kuin jostakin kadotetusta mahdollisuudesta, joka olisi kerran ollut ihan huulilla (eli sammon ryöstöstä).
Schweitzer päätteli, ettei hän koskaan tulisi puhumaan tuosta ihmisyyskokemuksesta siihen sävyyn – menetettynä mahdollisuutena.
Eli:
*Nykyään lauluissa hukkuvat elämän valttikortit, ennen hukattiin sampo.*
Pekka Ervasthan muuten korosti Sammon avaimena sen toista nimeä ”kirjokansi”. Ihmisen sielunmaisemaan nousee merkillinen kirjailtu heijastuma (ja temppeli), kun hän yrittää luoda mielikuvaa täysin vapautuneesta valaistuneisuuden tilasta.

Alussa ehkä opponenttina muun sippålainen, ja lopussa (kai) eräs kääntynyt henkisen kieltäjä.
11 sep. 2008
Tänä pänä 2001
Tämä kyselytulos heijastaa yleistä epäluuloa Yhdysvaltojen viime vuosina harjoittamaa maailmanpolitiikkaa vastaan. Eikä ihme.
.. Attacks have had on world affairs, it is remarkable that seven years later there is no international consensus about who was behind them.
Huomasin muuten Jimillä oikein hömpähtävän sarjan ko. salaliittoteorioista.
Näin käy, on peräti luonnollista, kun on liikaa avoimia kysymyksiä ilman uskottavia vastauksia: 46 prosenttia kansainväliseen kyselyyn vastanneista henkilöistä uskoo, että terroristiverkosto al-Qaida oli vastuussa vuonna 11.9. 2001 WTC-iskuista New Yorkissa.
Vastasi 16 000 henkilöä 17 eri maassa.
Niin, sinänsä mielenkiintoista: The only countries with overwhelming majorities citing al Qaeda are the African countries: Kenya (77%) and Nigeria (71%).
10 sep. 2008
Chemical brothers
Erilaisia dopingaineita käytetään huomattavasti enemmän kuin tähän asti on luultu …voin lohduttaa, se on tuotakin yleisempää, mitä luulijoiden tutkimus nyt osoittaa.
Vaikka toisaalta anabolisia steroideja vastaan on hyökätty pitkillä listoilla niiden hirveistä haitoista, kuin vanhanajan huumevalistuksessa konsanaan, on siinä jotakin perää.
Olen nähnyt ihmisen vanhenevan kahdessa vuodessa silmämääräisesti yli 10 vuotta. Ei taida palkintoa olla jaossa oikeasta vastauksesta, mihin tämä lopulta johtaa?
Douppaus on förkskotin ottamista, aivan samoin kuin henkisille tietoisuuden tasoille murtautuminen huumeiden avulla. Molemman sortin materialisteja löytyy, mutta myös niitä kemiauskovia veljiä, jotka tekevät näitä molempia päällekkäin.
Tunnusomaista näissä tapauksissa on asianomaisten patologinen suhde tekemisiinsä kuin alkoholistilla joka antaumuksellisesti vahtii, ettei vain kukaan pääse alistamaan häntä, eli puuttumaan hänen juomiseensa.
Sekä dopingin että hapon käyttäjät ovat osin samaa kategoriaa; heidän on kuljettava oma tiensä loppuun, ennen sisäsyntyistä muutostarvetta. Pitkälti he ovat olosuhteiden uhreja, varsinkin trippaajat; usein he seikkailevat oudoilla sisäavaruuden fenomenologisilla sfääreillä, joita länsimainen kulttuurimme ei tunne, ja siksi kieltää ne harhana.
Näillä henkilöillä on kuitenkin sisäsyntyinen taipumus kulkea rajojen yli ja ohi.
Rangaistuksilla tai paheksunnalla ei olle heille suurta merkitystä. Ihmiset tulevat tiellään kääntymispisteeseensä, tulevat, kun se aika on, ja siitä edelleen valitettavan usein toisen äärimmäisyyden ystäviksi, äänekkäiksi sellaisiksi.
Kuva: omani, miltä myös käsi kenties näyttää, muttei se sitä ole.

Se tuntuu, mutta
pörssikurssit, eli ne markkinat, vain juhlivat taivaisiin ja kansakoulunopet naureskelevat. Ei yllätys, olenhan molempien kanssa ollut tekemisissä, mutta onko yleisesti empatiakyvylle tapahtumassa jotain? Ja siksi tarvitaan uusi lama.
No, tämä nyt lie vain outo kuriositeetti, ja puhunee itse puolestaan.
Sen sijaan se, kertoo Kauppalehti, että massiivisimmista leikkauksista ilmoittanut UPM-osake oli ensimmäisen kaupankäyntitunnin jälkeen vahvistunut yli seitsemän prosenttia, on raju myönteinen signaali.
UPM piikkasi ensi hetkinä 11 prosenttia. Stora Enson R-osakkeen kurssi oli 6,2 prosentin nousussa 8,04 eurossa kello 11.10 mennessä. Myös Storan osake käväisi 11 prosentin nousussa.
Markkinafundalismi on vedenpitivä epistemologialtaan, kuten George Soros sanoi, ensin paasataan markkinoiden "automatiikasta" - mutta jos taas usko loppuukin oikeasti ja business takkuaa, se kaadetaan kuin sosialismissa konsanaan veronmaksajien yhteiseen syliin - ja jatketaan vain vihellellen matkaa.

9 sep. 2008
Syysmasennuksen syynä serotoniinivaje,
tai oikeastaan se, että ihmisellä ei ole valoa sisällään, ja hän on ulkoisen valon määrän .. ikään kuin armoilla. Mutta tätä voidaan indikoida aivojen seretoniinipitoisuusarvojen kautta, ja jos kohta myös manipuloida sisäistä eksistenssikokemusta salpaamalla seretoniinin takaisin otto.
Tähän vuodenaikaan tämä masennuskirjoittelu yleensä alkaa, paitsi että ehkä taas hieman aikaisemmin kuin edellisinä vuosina - aikaistuu kuin joulukatujen avaus. Tai sitten, ongelma kulminoituu.
Itse katsoisin materialismista poiketen, että tuon ihmisen sisäisyydessä toimivan valon, joka fyysisesti havaittavan säteilytaajuuden hiipuessa vahvistuu talvipäivän seisaukseen asti, pystyy sytyttämään, niin halutessaan. Ottamaan vastaan.
Käsitys ihmisestä lääkittävänä vihanneksena on jokseenkin päinvastainen tämän henkisen ihmiskäsityksen kanssa.
Kuvitus: This NASA Hubble Space Telescope image shows the diverse collection of galaxies in a galaxy cluster called Abell S0740, located more than 450 million light-years away in the constellation Centaurus.

henkinen tietoisuus,
kosminen angsti,
materialismi
8 sep. 2008
Onko voimankäyttö aina väärin?
Nuo dosentti Johan Bäckmanin arviot ovat osin kärjistettyjä, ja menettävät siksi arvoaan. Mutta hänen teesinsä ja argumenttinsa eivät ole niin viholliskuviltaan vääristyneitä kuin se ilmapiiri, jossa Natoa nyt myydään kansalle Venäjän pelolla. Osoitteet Bäckmaniilla näkyvät olevan oikein, erityisesti (upseeri)isintytöt vihreissä ovat lähellä wanhaa iikollimenoa. Vastineita näköjään sinnekin turha laittaa, sellaista moniarvoisuutta siinä leirissä. Myös Voiman Jylhämöllä on jo se "olo".
Mutta ei kaikki Venäjän voimankäytön pelko mielestäni turhaa ole; jos 65 vuoden takaiset venäläisvähemmistöön kohdistuneet etniset puhdistukset Suomessa yhä jatkuisivatkin: etnisesti venäläisiin kuuluvia kansalaisia kyydittäisiin taas keskitysleireille, Venäjä reagoisi asiaan voimakkaasti diplomatialla.
Silti venäläistaustaisten ja Venäjän kansalaisten raiskaukset, murhat ja katoamiset vain jatkuisivat Suomessa, mitä Venäjä silloin tekisi? Kyllä, kyllä se Venäjän voimankäyttö olisi silloin Suomessa täysin mahdollista, ja jopa todennäköistä. Mutta minä kysyn samaa kuin Georgian tapauksessa, olisiko se väärin?
Entä, oliko Naton Kfor-joukkojen marssiminen Kosovoon vuonna 1999 väärin?
Kuva: Galina Sankon ottama tilannetta rekonstruoiva valokuva venäläisistä lapsista suomalaisella siirtoleirillä Petroskoissa vuonna 1944 - vain hetki NL:n armeijan saapumisen ja lasten vapauttamisen jälkeen.

7 sep. 2008
Jokainen ihminen voi ehkäistä ilmastonmuutosta
pidättäytymällä lihan syönnistä. HS 07.09.08 10:31
Yksinkertaista. Itse en ole löytänyt eläinten kuolleiden ruumiiden syönnille muuta tolkullista syytä, kuin että ne kai maistuvat hyviltä, jos valmistaa osaa.
Viidakonlakihöpinä, sosiobiologinen, ruokavalioista puhuttaessa taas korostaa millainen raakalainen nisäkäslajimme on - mutta en tiedä yhtään ihmiskulttuuria, missä popula enää söisi toistensa kuolleita ruumiita. Miksi ei? Biologista estettä ihmissyönnille ei ole. Ilmeisesti tällä kuitenkin on jotain tekemistä ruokahalun kanssa.
Kansainvälisen ilmastopaneelin puheenjohtajan Rajendra Pachaurin kommenttien uskotaan herättävään voimakasta kritiikkiä elintarviketeollisuudessa. Tietty. Saarioinenhan lakkautti jo kasvishampurilaistensa valmistuksen, kun havaittiin, että tavallisten lihapihvillisten syöjät siirtyivät kasvisvaihtoehtoon, kun se oli hyllyssä siinä vieressä.
Kuva: kokki.net:n

6 sep. 2008
Se
Brunelin yliopiston kulttuuri- ja evoluutiopsykologian laitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan naisia kiehtovat miehet, joiden jalat ovat lyhyet suhteessa yläruumiiseen ja hartiat leveät.
Sellainen kerran päivässä joku sirpakka kadulla silmänsä noihin iskee, mutta siihen on jo tottunut, eli empiirinen havaintotodellisuus vahvistaa joka päivä Brunelin yliopiston tutkimushypoa.
Miehet taas - edelleen saman tutkimuksen mukaan - suosivat naisia, joilla on pitkät jalat ja kapea vyötärö sekä suuret rinnat.
Edelleen yllättäviä havaintoja :D
Brunelissa puoleensa vetävyyttä testattiin joillain 360-astetta kääntyvillä 3D-kuvilla. Kokeessa oli 77 eri torsoa.
Toinen päivän suuri tutkimus kertoo, miten pitkälle meneviä johtopäätöksiä naisen kävelytyylistä voi tehdä. Tämäkään ei ole suomalaisten veronmaksajien rahoilla toteutettua tiedettä, joten viihdevaikutus on kai vapaampi.

5 sep. 2008
Sana viikonvaihteeksi
Kollaasin tekijänoikeuksien haltija ei ole jättänyt tietojaan, joten tuossa se on. Vaikuttaa että vaivaa ainakin on nähty. Mutta on sitä nähty muuallakin, Setä Samuli on hyvin, hyvin vittuuntunut siitä, että sen (käsikassaran Naton) Georgian johdolle antamaa varoitusta olla hyökkäämättä Etelä-Ossetiaan ei otettu niin todesta kuin olisi pitänyt.
Koska maata kuitenkin valmennetaan Natoon, ja todellisuudessa mahdolliseen konfliktiin osattiin varautua, oli paikalla amerikkalaisia erikoisjoukkoja, jotka toisin kuin georgit pystyivät neuvottelemaan venäläisten komentajien kanssa.
Osaltaan tämä diplomatia rauhoitti tilannetta, ja valoi öljyä todellisen Venäjän ja Naton välisen konfliktin puhkeamisen päälle. Mutta se ettei Georgia kuunnellut tahoa, jonka jäsenyyttä se hakee, ja kuumakallet pääsi irti soitellen sotaan, sitä ei aivan villasella paineta. Maan jäsenyys Natossa siirtyy aiotusta nyt alustavasti ”muutamalla vuodella” - jatko riippuu paljon päättäjien harkintakyvyn kehittymisestä.
Älkää kysykö lähteitä, sillä ne ovat :)
Itse arvioin: uskon vaalien voimaan tuossa harkintakyvyn löytymisessä.

Irakin sodassa takana sadistinen tehtävänanto?
Tietämisen ulottuvuus, josta maailman merkittävimmän suurvallan johtopaikoilla ja sinne pyrkivien keskuudessa taas puhutaan, ei jätä rauhaan.
Vaikka ei tässä Sarah Palin esittämässä Bushin puolustelussa ole mitään uutta, pressa on itse sanonut saman:
"Kansamme johtajat lähettävät heidät (soltut) suorittamaan Irakiin tehtävää, jonka Jumala on antanut."
"Palin painted the current war in Iraq as a messianic affair in which the United States could act out the will of the Lord.
`Pray for our military men and women who are striving to do what is right. Also, for this country, that our leaders, our national leaders, are sending [U.S. soldiers] out on a task that is from God,´ she exhorted the congregants. `That's what we have to make sure that we're praying for, that there is a plan and that that plan is God's plan´." ..HuffPost 2.9.2008.
Paksua.
Herää kysymys, onko pyöreäsuisilla käskyläisillä mitään mahdollisuutta ohittaa tällaiset sadistiset ja ihmisjärjen vastaiset tehtävänannot, vaikka tietty öljy- ja aseteollisuus ehkä olisivatkin ko. Tehtävänantajan tukena ja tulkkina, samalla puolella? Ilmeisesti, ei, on se niin vahva yhdistelmä.
Hegel sanoi, että todellinen on järjellistä, ja näin järjellinen puolestaan todellista. Irakin sotaa en koskaan pitänyt perustaltaan järjellisenä - nyt jo 5½ vuotta suurta inhimillistä kärsimystä - enkä uskonut sen sodan onnistumiseen millään muulla tasolla kuin että se voi säädellä öjyn hintaa jalostajiensa mielen mukaan.
Sotilaankaan osa ei ole helppo. Yhdysvaltain armeijan sotilaista jo vajaa 100 on tänä vuonna tehnyt itsemurhan. Viime vuonna 115 sotilasta päätyi itsariin. Tämä luku oli kaikkien aikojen korkein. Muuten jenkseissä vain noin 20 ihmistä 100 000:sta tekee itsemurhan.
Iltalehden kääntämän AP:n mukaan Palinin valinta John McCainin varapresidenttiehdokkaaksi on nyt saanut Yhdysvaltain kristityn oikeiston oikein innostumaan. Olihan moista menoa pätkä televisiossakin.
Clippi wasillaag.org-videosta: Palin puhuu Irakin sodan yliluonnollisesta oikeutuksesta Wasillassa 8. kesäkuuta.

4 sep. 2008
Vedättäkäämme, sanoi pappi paperitehtaalla
Vain perinteisen paperilehden ympäristökuormitus onnistuttiin aukotta selvittämään koko elinkaaren osalta, Hannes siellä forest.fi:ssä viestii.
”Sanomalehden osalta mukaan laskettiin paperin valmistus.”
?
Siis ei sentään koko elinkaaren osalta, vai? Se paperin raaka-aine ilmestyy kuin tyhjästä Äänekoski-Suolahden portille? Mistä se ”elinkaari" alkaa? Taimenkasvattamolta, itse veikkaisin. Ja sellunkeittomasiinoita ja paperikoneita ei voi noin vertailla serverien sähkönkulutuksen kanssa.
Ja mikä tämä ihmeen ”sähköinen paperi” oikein lopulta on? Joku saatananmoinen, epäkäytännöllinen ladattava jööti, vain että sen mainokset voidaan toistaa vastaanottajille sen näköisinä kuin ne paperilehdessä ovat asemoituina. Jäänne, jonka myyminen ihmisille on Happohotelliin verrattava, sen kanssa kilpaileva vedätys.
Ovat varmaan kokonaan eri asia, dos. Kimmo Klemolan laskelmat, joiden mukaan puusta saadaan paras arvo yksinkertaisesti hakettamalla puu, tai puristamalla se pelleteiksi - lämmitykseen. Näin fossiiliset tulevat alas, säädetysti, vaikka liikenteessä ei olisi litraakaan kallista ja tuettua biodieseliä.
Markkinamekanismi vain nostaisi puunhintaa, mikä olisi ko. sellu- & papruteollisuudelle kuolinisku nykykursseilla.
Sympatiani ois heidän puolellaan, jos he tämän edes tunnustaisivat - venkoilun asemesta.

Facebook, loistava esimerkki?
Facebook on loistava esimerkki. Ihmiset ovat käyttäneet oikeuttaan kirjoitella sinne vapaaehtoisesti kaikenlaista itsestään ja yhtäkkiä he ovatkin huomanneet joutuneensa identiteettivarkauden kohteeksi tai pahimmillaan heidän pankkitilinsä on tyhjennetty. Palveluntarjoaja ei ota asiasta mitään vastuuta: itsepähän olet tietosi sinne laittanut, sanoo TalSassa tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio.
Näin. Hyvä puheenvuoro, mutta myöhässä ...
eiköhän tuota esim. kaksi vuotta sitten voinut sanoa, vai menikö jenkkisopparin lukemiseen vai mihin tämä aika?

3 sep. 2008
Nicaragua
Aahhh, La America ... Maailmankriisin keksipisteessa - Nicaragua on tunnustanut ensimmäisenä Venäjän jälkeen Georgiasta itsenäistyneet Abhasian ja Etelä-Ossetian. Kuvio tuo jonkin verran lisää väriä tilanteeseen. Ensinnäkin presidentti Daniel Ortega on arvioitu niin otteensa mennättäneeksi, hedonistiseksi ja opportunitiseksi, että tämä oli hienoinen yllätys.
Ehkä Venezuelan presidentti Hugo Chavez, jolla puheet taas valitettavasti ovat hieman tekoja suuremmat, ehkä uskaltaa nyt tunnustaa tosiasian: tarvitaan konkreettisia tekoja, nimiä papereissa.
Länsi saa verkkoihinsa vain torso-Georgian, josta erilleen jää kaksi kansaa. He tarvitsevat itsenäisyydelleen nyt - jäätyneen Kaukaasian konfliktin sulettua - kipeästi kansainvälisiä tunnustuksia, eikä ehkä niinkään jenkkivastaista suunpieksäntää.
AFP:n mukaan Abhasian ja Etelä-Ossetian itenäisyyden ja vapauden tunnustaminen tapahtui Nicaraguan armeijan vuosijuhlassa.
Kuva: Augusto C. Sandino (1895 - 1934) .. . jonka taistelu oli sangen menestyksekästä: hänen armeijansa ei pelkästään puhunut vallankumouksellisesti vaan ryhtyi myös sanoista tekoihin. lue.

sotahistoria,
Sotapäiväkirja
2 sep. 2008
Suomi kunnostautui etnisissä puhdistuksissa
Jatkosodan aikana.
Ei tästä tällä erää tämän enempää. Odotan Jokisipilän ja muiden asiantuntijoiden kommentaareja, jahka soutujournalismiltaan ehtivät.
Itä-Karjalan venäläinen väestö siirrettiin syksyllä 1941 keskitysleireille ylipäällikkö Mannerheimin käskystä. Sotilashallinto perusteli venäläisten siirtoja muun muassa sillä, että siviilejä asui sotatoimialueella ja he olivat mahdollisesti epäluotettavaa. Aiemmin ylipäällikön etukäteen antamasta sotilaskäskystä vangita venäläiset muka ei ole puhuttu mitään. Se oli Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan. Näin venäläisten lisäksi myös ukrainalaisia, puolalaisia, latvialaisia ja moldovalaisia "epäkansallisia" siirrettiin keskitysleireihin.
Natsimeno, kuten natsi-liittolaisilta saattoi odottaa. Suur-Suomesta aiottiin fasistista järjestelmää, mikä tiedonmurujen pohjalta sinänsä on voitu päätellä ennenkin, esimerkiksi siitä, että IKL:n pastori Elias Simojoki varasi Petsamosta Heinäsaaren suomalaiskommunistien pirunsaareksi.
Katsoin vuoteen 1918 sijoittuvan Aku Louhimiehen Käskyn. Kotimaisen elokuvan ykköskategoriaa. Elokuvan sotatuomari koostuu useista hahmoista, paitsi tietysti Marskista, mukana on Olavi Paavolaista, ja muuan tavan korkeakulttuurista innostunutta raakaa sotatuomaria, joka päätti päivänsä osumalla sattumalta omaan ohimoonsa.
Käsky on upea pienen budjetin elokuva; päänäyttämönä toimivassa rakennuksessa vilahtaa keskuslämmityspatteri (joita rakennettiin vasta 1930-luvulta alkaen), mutta kokonaisuutena elokuvan valaistus ja ääni ovat huipputasoa, DD 5.1.
Kyllä tämä vetänee vertoja sille suurelle, tulevalla Marski-leffalle, jonka kulunut ja vastenmielinen henkilögalleria parhaillaan pönöttää ja paistattelee (pinta)julkisuudessa. Käsky: ****½

Markku Jokisipilä,
sotahistoria,
taide
Maaton mies
Georgian entinen pääministeri Bessarion Gugushvili, s.v. 1945, tieämmä asuu nykyään maanpaossa Suomessa, jossain Vantaalla - ystävyysseuran tiedottaessa asiasta kuin kuriositeettina propagandansa ohessa.
Mikä demokratian mallimaa tämä Georgia oikein olikaan? Takapajuisissa esidemokratioissa entiset valtion johtajat ovat maanpaossa karkotettuina tai henkipattoina.
Itänaapurissa oli ennen toisinajattelevalla intelligenssillä lentävä lause Ubil sibja Gasudarstva eli Tapoin itsestäni valtion.
Tuon erillisyyden saavuttaminen on ihmisyksilön tietoisuuden kehittymisen aste, mutta valtio toki voi vauhdittaa tätä prosessia. Niin se teki minunkin tapauksessani rajoittaessaan ukaaseillaan sananvapauttani; ei ehkä uskoisi tämän päivän Suomesta, mutta tähän palaan joskus tulevaisuudessa, toivottavasti.
Kyse on periaatteesta: ihmisestä ei tule aitoa kosmopoliittia, ellei hän tapa itsestään valtiota, ja myös sen alapuolella olevia tunnistus- ja samaistumishierarkioita, heimot, suvut ynnä muut klaanit.
DalaiLamasta ei olisi koskaan tullut - ihmiskunnalle viestiä kuljettavaa kosmopoliittia ilman maanpakoa. Tämän paradoksin lama tietää kyllä itsekin, koska Hän muistaa.

14. DalaiLama,
henkinen tietoisuus,
Sotapäiväkirja
1 sep. 2008
Ennen kehitysavun lisäämistä sen kohdeanalyysi, kiitos
Ei mikään yllätys, tai edes uutinen että tässä eletään valheessa.
Helsingin yliopiston käynnissä olevassa tutkimuksessa on, kas kumaa, huomattu, jotta kehitysapu voi hidastaa apua saaneiden maiden omien valtiollisten järjestelmien kehittymistä. Yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksen arvion mukaan apua saaneiden maiden verotusjärjestelmät sekä lakia säätävät elimet eivät ole päässeet kehittymään.
Tämä on linjassa sen globaalin pyrkimyksen kanssa, että nämä armopalojen jakelun kohteeksi valitut maat ovat ja pysyvät takapajuisina. Osaltaan tullimuurit ja EU:n helvetilliset – perustuslakiinkin ujutetut – direktiiviviidakot estävät näitä jälkeen jääneitä maita kehittämästä itsenäistä kauppaansa ja ulkomaanvientiä.
Korruption tukeminen kehitysavulla on oiva ja poliittisesti korrekti tapa pitää paikallisia gepardifetsi-diktaattoreita vallassa ja mätää – omaa kansaansa ja yrittäjiä polkevaa – järjestelmää pystyssä. Automaattisen tulolähteenluontoinen kehitysapu on näet vahvistanut vain valtiojärjestelmien tiettyjä byrokraattisen hallinnon osia, esimerkiksi juuri valtiovarainministeriöitä.
Apu yhä määritellään mantranomaisesti prosentteina bruttokansantuotteesta, vaikka 1960-luvulta lähtien on tiedetty, että valtaosin se menee harakoille, ja jopa tavoitteenasettelunsa vastaisiin tarkoituksiin. Ylellä.

Prenumerera på:
Inlägg (Atom)