Periaatteessa metafora on vapaa, mutta

Jenni Haukiolla, oli ensimmäinen tai toinen nainen, ei ole mitään perustetta syyttää sudenkorentoa kännissä lentelystä, josei ole nähnyt tämän ryyppäävän, ja mitannut olennon sisämehujen alkoholipitoisuutta.

"huojuu humaltunut sudenkorento"

Taivas.
po. huojuu kuin humaltunut sudenkorento.
po2.huojuu sudenkorento kuin humaltuneena.

Eiköhän tässä kuitenkin olisi syytä pitää objektiivinen todellisuus erillään, kuten kok.hommissa ylipäätään, ne puurot ja vellit.
On tuossa toinenkin kohta hieman kyseenalainen. Luonnon dialektisuuteen ilmeisesti heijastetaan autoritäärisen puolison "kyselyt", joille nyökkäillään.
Tulee mieleen toinen runoilija, aidosti lahjakas Radovan Karadzic, jonka eräässä kovahkossa runomitassa kuin ennakoitiin tuleva joukkotuhonta Balkanilla ihan ruohonjuuritasolla. Claes Andersson uskoi kirjoittajan, jota ei tuntunut, olleen hieman pipi.

Ote Jenni Haukion runokokoelmasta Sinä kuulet sen soiton.

On ilta, nainen ja mies laskevat ahvenverkkoja
merilokki hautoo laiturin tukipuiden alla
kitukasvuiset koivut nyökkäilevät tuulen puuskittaisille kysymyksille
lahdella kaartelee yksinäinen pilkkasiipi
Vastakuoriutuneiden kolmipiikkien parvi lävistää vedenpinnan
tuvan ikkuna huurtuu koiran uteliaasta hengityksestä
lämpenevän saunan lauhkea savu kutsuu kalastajat maihin,
ilta ahavoituu rasvatyyneksi yöksi
nainen vetää saappaat miehen jalasta
rantakaislan päässä huojuu humaltunut sudenkorento
Laakakatajat, haahkat, tyrnit,
rahkasammalta kasvavat kalliot
vanhan meren loppumaton kohina

Vain tämä silmiini kivettyvä maisema
jää jälkeeni maailmalle,
veteen heitetyn kiven synnyttämä aaltoilu,
kaarenkestoinen onni, täydellinen

Ruskomäntypistiäinen kaluaa männynneulasta jossain Keski-Pohjanmaalla,
kuva: Jarmo Holopainen.