pH kertoo: Van Der Graaf Generatorin H to He, Who Am the Only One –albumin kiertueella oli tärkeässä osassa keikkabiisi, tämä 15:24 pitkä Squid1 / Squid2 / Octopus. Mutta albumin äänitysten embargo tuli väliin, ja se jäi pois H to He:ltä (kuinkahan se olisi sinne mahtunutkaan, ellei ajateltu tehdä tupla-lp:tä?), joten Pawn Hearts –session alussa sitten re-masterin mukaan heinäkuun 17. v. 1971 studiossa nauhoitettiin alkuun jotain keikkabiisejä, ensin niistä livenä mielettömin Squid1 / Squid2 / Octopus – jonka täyttä hulluutta ei studiossa kuitenkaan saatu esiin, mutta se ”certainly is mad enough”.
Aika mielenkiintoista, itse tuota tosiaan luonnehdin mielettömäksi, ”huikea mielettömyys”, ensikuuntelemalta edellä (25.6.2008). Mitä se olikaan livenä?
Alkuperäisen Pawn Hearts –long playn mukaan tuon mestariteoksen sessio kesti heinäkuusta syyskuuhun. Näyttää siltä, että Pawn Heartsin ja H to He:n ylijäämäraidoista olisi saanut vielä yhden täystimangin pitkäsoiton.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Squid1 / Squid2 / Octopus soi hetken päästä K-Klubilla progeillassa. Tsekataan se porukalla.
Kuva: Pawn Heartsin 2 ekan painoksen sisäkannen infrapunavalokuva; ei omani, vaan napattu koska en ehtinyt skannata tuota parempikuntoistani. pH kuvassa vasemmalla, muu bändi oikealla.
Hetkinen! pH ryhmän keskellä oikealla.
- kanava totuudenetsintään ihmisestä ja maailmasta. jäikö jotain olennaista vielä sanomatta?
- Kanal för att hitta sanningen från mannen och världen. finns det någonsin att säga?
- Seeking truth from facts.
Жизнь в глубже!
Here we go
All band: Me, myself, I and Heikki (the bass player gets a job), we´ll take some gigs sometimes in clubs and other good places.
We ´re playing, `couse we like it. The subscription from here.
(Next gig 29.6.2011 - Get your ass at K-Klubi)
Next gig: 28.7 - Hiili, Aurinkoterassi). My regards.
Get your ass at Resistori-Klubi:
Next gig: 29.9.2011 .. .. !
Next gig 1.5 at Kuopio Market Square at 14.00.
Next gig playing for Save the Rupla, 28.7.12 at Piispanpuisto (at Bishop´s Park of Kuopio).
Now: I´m gonna present some of my texts in three languages with simple accompaniment at next TEXTfirst night.
Get your ass at Henry´s pub 15.1.2013 at 22h, for my please,..and the new gig: April 16nd.
I will get my ass and quitar to Lekkeri 13.4.2013 @ Helmi's birthday party with streetpunk.
the next time you will see me in Kuopio will be 26th May 2013. there comes a gig ... at Pushkin's statue to start at 12:00.
Next gig playing for Save the Rupla, 23th November 2013 at Rupla. Starts at 14:00 -> Get your ass on there where occurs!
Nästa min spelning ska finnas på Nykterhetshuset 2014/12/04 (kl 11:00) i Kuopio. Hör du, som nya arbetarklassmusik, några bra låtar.
The Next gigwill be May 1, 2014 on Kuopio Market Square's stage at 9.00.
.. and you will also see me in Kuopio on the gig-stage at the lake of Valkeinen about at fourteen May 1, 2014.
Påhemmagården på onsdag, den 28:e dagen kl 21 i denna månad ->
Ro sitt röv hit och se: The Old Union Band.
The solo-gig on the Kuopio's VR-Magazine at 8/08/2015 Saturday. There will be some kind of antifascist theme. Get your ass there at 19:00. The next gig at same place at 29/8/
den spelningen på Kuopios marknadstorget den lördag, 12 september (2015) klockan 11 framåt.
det kommer att finnas upproret nu!
Live at BilliardCenter oct 30, 2015. The FridayBand.
På scenen 6 augusti `16 på Peräniemenkasino i Kuopio.
We ´re playing, `couse we like it. The subscription from here.
(Ne
N
Ge
Ne
Ne
Now: I´m gonna present some of my texts in three languages with simple accompaniment at next TEXTfirst night.
Get your ass at Henry´s pub
I w
th
Ne
N
The Next gig
.. and you will also see me in Kuopio on the gig-stage at the lake of Valkeinen about at fourte
På
Ro sitt röv hit och s
The solo-gig on the Kuopio's VR-Ma
den spelningen på Kuo
det kommer att
Li
30 juni 2008
28 juni 2008
Koti, uskonto, isänmaa
Tieni on aivan looginen matka, se ei ole vain virtuaalileijonan karjahtelua.
Olenhan kulkenut läpi nuo kaikki ihmisen henkisyyden sekularisaation tasot; ne analysoiden ja punniten, köykäisiksi havainnut: isänmaa ”on kaunis valhe”, kuten päälle parikymppisenä spreijasin Koskelan Jussin kanssa kotikaupunkini tiiliseinään – teatteritalon vastapäätä. Asiasta käytiin yleisönosastokeskustelu. Kiihkonationalismi jos kohta myös separatismi näennäisesti pelikuvana ovat minän itsetietoisuutta vastaan muurin lailla toimiva voima. Milgramin kokeen kauraa.
Uskonto, se (liperipappi) joka Vanha testamentti kourassa siunaa edellisen kantamat aseet .. ei siitä tällä erää enemmän. Sen repi jo muinoin alkuosiin Albert Einsteinin radikaalin pasifismin julistus.
Koti - koti on vanhoista arvoista kestävin. Ydinperhe, joka nojaa uskontoon ja isänmaahan, on ollut toimiva konsepti näihin aikoihin saakka. Hippiajan kollektiiviperheet, kokeilut (kuten kaikista epäonnistumisista sanotaan), eivät juuri antaneet aihetta muuttaa perhekäsitystä. Mutta ei kollektiiviajatus paha ole. Jos se on ihmiskasvoinen ja vastuullinen, sosiaalinen perusta, se voi olla vahva ja peri-itsekkyydestä vapauttava.
Nyt puolestaan törmäämme poliittiseen paineeseen sallia muunlaisia malleja: yksinäisen keinohedelmöitys, samaa sukupuolta olevat vanhemmat, ja heidän adoptio-oikeutensa – kaikki tulevat ymmärrettävästä arvokonservatiivisesta vastustuksesta huolimatta, siitä piittaamatta.
Esimerkiksi yksinelävän ihmisen oikeus hankkia lapsi, keinohedelmöityksellä, se on hänen elämänsä tärkein päätös. Mistä luvinkaan soopaa jostain ”onnettomista kääröistä”, että keinohedelmöityslaki vain lisää onnettomia kääröjä? Sehän on ihmisen tietoinen, onnettomuutta vähentävä, rakkaudentunteen vapauttava ratkaisu.
Mistä onnettomista kääröistä kristillisdemokraatit puhuvat, ydinperheen nukkekodin kaksinaismoraalisuudesta osattomaksi jäävistä, vai?
Jeps, sitten lauantaisiivoukseen.
(Miksi juuri lauantaina siivotaan?)
Piirroskuva: Kari Suomalainen

27 juni 2008
Menneisyyden haamuja
Tuli tuosta mieleen.
Olin edellisessä elämässä pätkän, vuosia skuuppijournalisti, kuten minut tuolta egoistiselta ajalta, sen ajan vanhan minänäni tunteneet, muistavat. Olin patologinen tapaus.
On siitä aikaa, mutta ei lopulta niin kauankaan, kun viimeksi olin tekemisissä arkojen aineistojen kanssa. Vielä 1990-luvun puolivälissä minua painostettiin asiantuntijatahoilta julkaisemaan kilpaurheilun kulissien takaista tietämystä, joka sitten v. 1998 STT:llä menikin läpi tunnetuin seurauksin.
Seuraavan kerran – tavallaan jo maisemaa vaihtaneena mutta vanhasta muistista - haistoin palaneen käryä vuosina 2001-2002 – olin yhteydessä eri lähteisiin jäjittäessäni Soneran Saksan seikkailua ja sinne kadonneita ums-miljardeja. J. Karasvirta Sonera-yhtiöstä ilmoitti mielestäni aineistoon nähden verrattain asiallisen ja korrektin Sonera-uutisoinnin seurauksena, että tavoitteemme eivät kohtaa - olen saanut porttikiellon yhtiöön!
Lähteistä muutamat pitivät ”pelkurimaisena” sitä, että en uutisissa mennyt henkilökohtaisuuksiin; kerroin heille että mahdollisista rikosasioista haastattelen vain niitä (epäilyjä) tutkivia viranomaisia. Sama juttu kuin 1990-luvulla hiihdon asioista: ”en uskalla julkaista”.
Ilmeisesti eräällä toisella kirjoittajasuunnalla Sonera-ihmeellisyydet vetivät paremmin: olin sinnekin yhteydessä, samoilla haaskoilla. Eikä sitten lopulta Pekka Pelottoman ilmestyminen nettimarkkinoille ollut mikään yllätys. Digitodayn päätoimittajaa oli asialla vaivattu kesken kesäloman, ja muitakin mahdollisia kustantajia kuulusteltu.
Kuumana heinäkuun yönä v. 2002 hutaistu, mutta omat ansionsa omaava teos vyöryi nettiin.
Erikoisen paljon sain lähipäivinä ja viikkoina oudosti vihjailevia tiedusteluja kirjan kirjoittajan henkilöllisyydestä. Asiaa ei yhtään auttanut että Pekka Peloton jossain siteerasi minua tavalla, joka saattoi kohdistaa tännepäin epäilyjä kirjan kirjoittajasta.
Noin.

26 juni 2008
Lidl - moraalin perikuva
Kaatopaikalta löytyi käyttämättömiä kelloja, käsilaukkuja, leluja sekä ruuan valmistuksessa tarvittavia astioita, kertoo Aamulehti.
Saksalainen kauppajätti Lidl toimittaa myymättä jääneitä ja täysin ehjiä käyttötavaroitaan kaatopaikalle.
Lehden esimerkkissä kaatopaikalta Keski-Suomessa löytyi muun muassa käyttämättömiä kelloja, käsilaukkuja, lasten leluja, sekä ruoan valmistuksessa tarvittavia astioita.
Lidlin toimitusjohtaja Peter Ahlström kiistää Aamukkarille kipattujen tavaroiden olevan ehjiä, vaikka ne ovat ehjiä.
Toimitamme kaatopaikalle ainoastaan viallisia ja rikkinäisiä tuotteita, jotka eivät ole enää käyttökelpoisia. Tämä Ahlström tiemmä vakuuttaa sähköpostitse.
Lidl uskoo ottavansa ympäristöarvot huomioon heti tuotteiden suunnittelusta alkaen.
Aamulehdedelle taas keskisuomalainen jätteen loppusijoittaja kertoo, että Lidl on toimittanut asemalle tuhansia kiloja kasaan puristettuja käyttötavaroita.

Tervemenoa!
Reuters:
Yhdysvallat on vetänyt ydinaseensa pois Britanniasta, kertoo Amerikkalaisten tiedemiesten liitto FAS. Kumpikaan maa ei ole virallisesti vahvistanut asiaa.Yhdysvalloilla on ollut noin 50 ydinpommia sijoitettuina ilmavoimien tukikohtaan Lakenheathiin (kään. stt).
Ryppy rakkaudessa? Lelut veks.
öh.

25 juni 2008
Sanomaton syy
Monet näemmä sanovat, että he kyllä kuuntelevat Van Der Graaf Generatoria, vaikka eivät sitä oikein ymmärrä, mutta tämä musiikki kiehtoo salaperäisesti, että syntyy pyrkimys ymmärtää sitä.
Mä en voi sanoa, että en ymmärtäisi. Olen aina ymmärtänyt. Ymmärsin jo lapsena tätä kuin halolla päähän annettua, silloisella englannin taidollani. Taisi tuo kieli aika pirun nopeasti parata siksi aksenstiltaan herraskaiseksi, johon mallia näytti tietenkin Peter Hammill, mutta varmaankin myös laulajalauluntekijä Dave Cousins.
Nyt kiinnitin huomiota että re-masteroidulta H to He, Who Am the Only One –albumilta löytyy tuon VdGG:n mestarillisen suoriteajan 1970-1971 ilmeisesti viimeinen, yli 15-minuuttinen huikea mielettömyys Squid1 / Squid2 / Octopus. Revi siitä.
Ajankohta todella viittaa, että Squid1 / Squid2 / Octopus olisi tämän bändin 1. vaiheen viimeisiä äänityksiä (Siltä se kuulostaakin). Sitten tuli Pawn Hearts -kiertue mm. Italiassa, ja päälle pH:n lataamojakso.
Että minä pidän – tuntuu jotenkin, että ei ole turhaan syntynyt ja elänyt elämäänsä. Vai miten sen sanoisi, sanomattoman.

Vai että, kuka kirjoittaa ja miksi?
EU-parlamentin kulttuurivaliokunta rinnastaisi blogit laillisesti kaikkeen muuhun julkisuudessa tapahtuvaan keskusteluun.
Hienoa, niin pitääkin.
Blogosfääri on tähän asti ollut täynnä hyviä ja suhteellisen rehellisiä aikeita. Kuitenkin blogien arkipäiväistyessä kaikki eivät noudata enää näitä periaatteita, sanoo virolainen europarlamentaarikko Marianne Mikko (HS 25.06)
Oikein tähän asti.
Mutta sitten: Tarvitsemme laatutakeita, pitää tuoda ilmi, kuka kirjoittaa ja miksi.
Tämä on mahdollista vain totalitarismissa, ei länsimaisissa oikeusvaltioissa, ei edes USA:ssa (vielä). Kun Virokin pyrkii mm. EU-jäsenyyden kautta oikeusvaltioksi, ja sen pitäisi sellainen jo olla, Mikko ehkä vielä jossakin vaiheessa tarkistaa fasistista kantaansa.

24 juni 2008
Ilmassa taas lynkkausmentaliteetti
On kiittäminen asiallisesta tiedottamisesta, kaikkia, jotka muistuttavat laillisuudesta tämän yhden nk. Tiitisen listan, DDR:stä periytyneen nimilistan, käsittelyn suhteen. Siis huomautan, että asiakirjan julkisuus ei tarkoita sitä, etteikö siinä mainituilla henkilöillä olisi enää nimisuojaa - päinvastoin - nimisuojan murtamisesta vastaa yksin se media, joka julkaisun tielle lähtee.
Syyttömien kansalaisten nimien julkistamisella täytyy olla huomattava yhteiskunnallinen merkitys. Minkään kansantuomioistuimen käyttöön "vakoojien" nimien julkaisu tuntuu heppoiselta perusteelta: ei taida täyttää lain vaatimusta.

23 juni 2008
Heikost menee, muttei tuo ole ihmekään
Kutost pukkaa... [huom. raam. merkitys].
Minä ainakin pitäisin Suvi Lindeniä kädestä kiinni istuessamme yhdessä kansanpaikassa, keskiolutbaarissa. Näin Matti-Esko Hytöstä lainaten ja nykyministereihin soveltaen. Viikko alkaa räväkästi tukimusilla HS 1 ja 2 sekä IL jotka kertovat maan hallituksen lehmänhäntää muistuttavasta kannatuskäyrästä [huom. kepu-retor.].
Pääministeri M. Vanhanen on vakuuttanut, että haluaa syksyllä vielä nollata kannatuksensa ajamalla hilpeät uuniperunajuttunsa hovioikeuteen puitaviksi [huom. kepu-retor.].
Kansallakin on oikeustajua. Lisäksi KMS-sotku kuten Unto Hämäläinen ennakoi HS-kolumnissaan yritetään nyt ohittaa (Unskin kanssa tosin olen eri mietä siitä, että hallituksen paras ministeri pitäisi nyt väkisin uhrata ikäänkuin malliksi).
Apuun tuli maastohiihdon ex-päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö, joka puolestaan korventaa valheessa eläjiä nyt sairaalloisen huippu-urheilun saralla. Kyrö, jonka toinen nimi polit. piireissä on Jumalan lahja, ei liene vielä kertonut kaikkea hiihdosta ja dopingista. Vaikka ei tuokaan jo julkitullut tietysti aivan Mietoa ole.

19 juni 2008
Juhannus-juhlan aika
Juhannusruusu kukkii ajallaan, kiitos kylmien öiden, jotka hidastivat kasvua. Muutenkin Juhannus on nyt ajallaan, yhtä kesäpäivänseisauksen kanssa.
Seisaus on pohjoisella pallonpuoliskolla vuoden pisin päivä, ja sijoittuu joka vuosi välille 20.–22. kesäkuuta. Aurinko paistaa kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä. Mollukka on pohjoisimmillaan vuotuisessa liikkeessään, eli auringon deklinaatio on suurimmillaan.
Tämä aika oli tärkeä kokelaalle. Muinaisten mysteeriouskontojen initiaatiorituaali oli vielä sisäiselle kristinuskolle omistautuneiden ja rikkumattomassa panteistisessä luontosuhteessa eläneiden kelttien keskikesän pyhä hetki (vanhan vihkimystien kolmas aste) josta todistavaa muu muassa monien heidän säilyneiden monumenttiensa astrologisesti yhtä pitävä rakenne.
Tässä ikäpolveni rokkareille tutussa kuvassa vanhus – tätä ei silloin ennen tiedetty – kuvastaa ihmisen ja luonnon välistä tasapainoa; hän ottaa Jimmy Pagen mukaan luonnosta vain tarvitsemansa, riistämättä luontoa itsekkäisiin tarkoituksiinsa.
Pagen ajattelu ja jos kohta joskus myös musiikin syvimmät sävyt heijastelivat Euroopan muinaisten kelttien kulttuuria ja elämänymmärrystä. Kelltien historia on pitkälti vielä kirjoittamaton kirja, mutta he jättivät neliapilasymboliaan kiltojensa rakenteisiin ja käyttöesineisiinsä, missä kulkivatkin.
Keltit kävivät muinaisjäännösten perusteella Baltiassa, Saarenmaalla ja myös Suomen rannikolla satoja vuosia ennen katolisia.
Kuka oli se katolilaisissa matrikkeleissa tuntematon piispa, joka tapettiin Köyliössä? Se ehkä oli useidenkin viittein mukaan Druidi.

18 juni 2008
Metaontologinen kysymys olevaisesta …
Yksi hienoimpia orientoivia tieteellisiä tekstejäni jonka tutorit nakittivat käsittämättömäksi sekasotkuksi ennen kuin se oli ”hyvä” – okei, mystisen ja tietoisen kokemuksen raja kulkee jossakin, mutta mystis-ontologista ei itsetietoisinkaan minä pysty rationalisoimaan, ellei vieraudessaan jotenkin kapseloi tunteitaan täysin, ja silti niiden fenomenia kytee. Se elämä on yhtä alitajunnasta nousevien tulipalojen sammuttelua. Valittavasti tyyppi on tuttu eritoten deterministisen käsityksen jakajien keskuudesta.
Relativistisen todellisuusvirran rikkaus voi pelottaa, turhaan. Mutta koska havaintotodellisuutemme on selitettävissä vain ulkoisin käsittein, se pelottaa.
Kukaan ei todellisuudessa pysty sanoin kuivailemaan, sellaista demagogia ei ole, vapaata sielusta tietoisuuden piiriin virtaavaa kokemusta vaikka ”onnesta” tai kokemuksesta, että ”sydän on puhdas”. Tuota korkeaa välittämistä varten on taide: Frederick Chopinin nocturnet, Henri Matissen maalaukset, Peter Hammillin proge. On. Välittyy.
Sanataiteellisesti tietenkin voi yrittää, metaforaa käyttäen, mutta vaikka henkistä kokemustakin olisi, se jää usein (ilman resonoivaa sointia) samalla tasolle kuin vaikkapa huumausaineiden vaikutusten kuvaileminen. Tätä vieläpä harjoittavat, mikä käsittämättömintä, henkilöt jotka eivät ole itse aineita testanneet.
Nuoruudessani tunsin runoilijan, joka luonnonkuvaajana pääsi aika lähelle, mutta ei maaliin, ei maaliin - ja sekosi, mutta se on eri asia. Menetelmä luonnosta metaforana perustuu siihen, että joitain sielun aistiominaisuuksia, jotka voidaan tunnistaa, kohdataan samanlaisina eri yksilöissä.
Jatkunee. ..

Etiketter:
henkinen tietoisuus,
huumeet,
materialismi,
musiikki,
panteismi,
Peter Hammill,
taide
17 juni 2008
Banaanivaltio Suomessa rahalla arvonimiä?
Hymy ei liene luotettavin lähde, mutta sen mukaan Tokmanni-ketjun omistaja Kyösti Kakkonen sai esimakua korkeimpien arvonimien hinnoista, kysellessään tuota lähinnä kaivosteollisuudesta mielikuvaa luovaa titteliä serkkupojalleen Veijo Sykkölle.
Kynnysrahan hintalappu 200 000 markkaa, kiitos. Kuulostaa jonkun läpikorruptoituneen Afrikan maan touhulta. En tiedä, onko Etelä-Amerikassa noin pimeää enää missään.
Selittäkää, hallituspuolueet.

Kuva: homo neanderthalensis.
16 juni 2008
Forssan ohjelma 2.0 vai 1.2
Forssan ohjelma, joka hyväksyttiin puoluekokouksessa Forssan Kuhan talolla (kuvassa) vuonna 1903, tiettävästi aiotaan uusia. Koska vanhakaan ei ole vielä tiensä päässä (kuten tuossa Erkki Tuomiojan kanssa tuumimme) on mielestäni syytä analysoida sitä, ja miettiä miksi se ei ole toteutunut kaikilta ohjelmakohdiltaan, ja onko peräti jotakin muutettavaa?
Pikaisesti itse katson, että ohjemassa ei niinkään ole vikaa, mutta työväenliikkeen oma aatteellinen sekularisoituminen, voi nyt haitata Forssan tavoitteiden ymmärtämistä, vaikka ne olisivat yhä kurantteja.
Sosiaalidemokraattisen puolueen lähimpinä vaatimuksina (1903) olivat:
1. Yleinen, yhtäläinen ja välitön vaali- ja äänioikeus kaikille 21 vuoden ikäisille Suomen kansalaisille sukupuoleen katsomatta kaikissa vaaleissa ja äänestyksissä sekä kunnallisella että valtiollisella alalla. Suhteellinen edustus ja yksikamari-järjestelmä. Salainen äänestys. Vaalien ja äänestysten toimittaminen lain määräämänä vapaapäivänä. Palkkio valituille edusmiehille kaikilla aloilla.
Palkkio kuitenkin tuli pitää kohtuullisena, että vain pyyteettömällä yhteiskunnallisella lahjakkuudella varustetut kansalaiset nousevat esiin valtiollisiksi päättäjiksi. Myös mainonnalle rahamääräinen katto on relevantti ja perusteltu vaatimus.
2. Välitön lainsäädäntö-oikeus kansalle lakien esittamis- ja hylkäämisoikeuden kautta.
Tämä on toteutumatta: lakiehdotuksia voi tehdä vain kansaneduslaitoksen tai hallituksen kautta. Kansanäänestyksiä tärkeistä lakiuudistuksista ei ole toteutettu riittävästi.
Suomen EU-jäsenyydestä äänestettiin, mikä vaikutti kaikkeen lainsäädäntöön ja valtiolliseen asemaan. Myös vähemmän merkityksellisten lakien kohdalla äänestys tulee olla mahdollinen. Niinkin voidaan toimia, että nämä suuret linjaukset tuodaan eduskuntavaaleissa selkeästi esille, nykyisen jähnäämisen asemesta, kuka lupasi ja milloin miljoonan tulonsiirron sinne tai tänne.
3. Täydellinen yhdistymis-, kokoontumis-, lausunto- ja painovapaus.
Muun muassa hallituksen kaavailema ”kriisiajan tiedostuslaki” on jyrkässä ristiriidassa tämän saavutetun etuisuuden kanssa. Siis varuillaan oloa, ja asian avointa, totuudenmukaista tiedottamista kansalle, jolla on perustuslaillinen valta maassa.
4. Yleinen koulupakko. Maksuton opetus kaikissa oppilaitoksissa. Kansakouluissa maksuttomat opetusvälinekappaleet sekä ylläpito kaikille oppilaille, ylemmissä oppilaitoksissa niille, joka osoittavat erityistä kykyä. Kansakoulu on järjestettävä kaikkien ylempäin oppilaitosten pohjakouluksi.
Tämä on toteutunut ja toimii, joskin pedagogista kehitetettävää koulujärjestelmässä on yhä steiner- ja montessori-mallien mukaan. Yliopistoja tulisi suojata liialta markkinoiden ohjauksen armoille jäämiseltä.
Jos taas varhaiskasvatusta yhteiskunnan taholta halutaan tukea, maksuttoman päivähoidon nyt melko alhaista vanhempain tulojen alarajaa voidaan ehkä asteittain vähän nostaa, tai toisaalta maksun progressiota lisätä.
5. Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.
Yhä kurantti vaatimus.
Tämä asiakohta on yksi tärkeimpiä. mutta jotenkin jäänyt ajamatta, siitäkin huolimatta, että valtioinstituutiona toimivan kirkon 1500-luvun dogmaattiset vastaukset elämää, kuolemaa ja maailmankäsitystä koskeviin kysymyksiin ovat yhä jyrkemmin ristiriidassa järjellisen maailmankuvan kanssa.
Kouluopetuksessa tämä vielä näkyy niin, että raamatullisia kylkiluujuttuja opetetaan lapsille ilman mitään selitystä tai johdantoa rinnan opetettavan luonnontieteen kovan perustan kanssa.
Ilmeisesti ajatellaan, että jollakin maagisella automatiikalla ne muinaiset juutalaislegendat ”täydentävät” sitä, mikä tieteellisessä maailmankuvassa jää vajaaksi.
Tosi asiallisesti jokainen uskonkokemuksen kohdannut, ja siinä rikkaudessa elävä, joutuu sisäisen kognitiivisen dissonanssinsa takia, siis implisiittisistä syistään luomaan jonkinlaisen kotikutoisen, sydäntään ja järkeään tyydyttävän torson maailmanselityksen.
Koulun lähinnä hämmentävä järjen ja tunteen pesäeroon perustuva uskonnonopetus ei tuossa prosesissa ja synteesin hakemisessa ainakaan rakennusnaine ole - elämänkatsomustiedon tapaan. Mutta jälkimmäiseen opetukseen päästäkseen lapsi on erotettava kirkosta.
Itse pidän Buddhan opista koska se on empiirisesti testattavissa, ja sen vääristelemätön opettaminen muiden korkeiden uskontojen, kuten kristinuskon etiikan, ohessa olisi oltava yleissivistävää ja vertailevaa.
6. Kaikkien henkilöllisten ja välillisten verojen poistaminen yleisellä asteettain nousevalla tuloverolla, jolloin ansioton arvonnousu ja korkotulot sekä perintö on verotettava ankarammin kuin omasta ansiosta tai työstä johtuvat tulot. Verotettavan omaisuuden ilmoittamisvelvollisuus.
Välilliset verot tarkoittavat usein sitä, että köyhät kärsivät niiden maksamisesta. Mutta nykymaailmassa kulutusta voidaan ohjata niiden kautta ekologisesti mutta joskus myös sosiaalisesti kestävään suuntaan. Uusi varaus.
7. Maksuton oikeudenkäynti ja oikeusapu. Korvaus viattomasti syytetyille, vangituille ja tuomituille.
Tämä oikeusvaltion periaate toimii hyvin.
8. Terveydenhoito valtion ja kuntain asiaksi. Maksuton lääkärinapu ja lääkkeet sekä synnytysapu. Maksuton hautaus.
ja hautaus samoin ” valtion ja kuntain asiaksi”.
9. Sotilastaakkaa on vähennettävä ja kansanpuolustus järjestettävä vakituisen sotaväenoton sijaan. Rauhan aatetta on käytännössä toteutettava.
Yhä kuin puhetta tästä päivästä. Arno Kotron HS:n Sunnuntaidebatti 15.6.2008 käsitteli samoja teemoja, miehen tasa-arvon näkökulmasta.
10. Kaikkien rajoitusten poistaminen, jotka asettavat naisen yleis- tai yksityisoikeudellisessa suhteessa ala-arvoisempaan asemaan kuin miehen.
Ja päinvastoin viittaan edelle.
11. Yleinen kieltolaki väkijuomain valmistamisen ja kaupan suhteen.
Tämäkin näyttää siltä, että tieteellinen tieto ja tilastointi alkoholista todistaa kokoajan yhä jyrkemmin C2H5OH-myrkyn käyttöä vastaan, mutta markkinoiden niskaoteasemasta johtuen kulutus vain kasvaa, tosin taittuen aina välillä.
Alkoholikieltoa alaikäsille ei kunnolla valvota, vaikka terveydelliset perusteet: alkoholin aiheuttamat hermostorata- ja aivovauriot kasvavilla ovat kiistattomia. Silti hermomyrkky voidaan naamioida vaikka makeista muistuttavaan ulkoasuun yhteiskunnan asiaan puuttumatta.

15 juni 2008
Ce est la vie
Eipä tuossa ole paljon sanomista: kok-pj Jyrki Katainen moukaroi järkiargumenteillaan, töllöstä näin, julkisesti kappaleiksi nämä päädemarin uudet haluamme “kaikkea kivaa” -ehdotukset.
Eivät voineet uskoa, että Erkki Tuomioja kyllä pärjäisi argumentoinnissa Kataiselle - eivät muut SDP:n puheenjohtajiksi mielineet. Heiltä puuttui enemmän tai vähemmän itsekritiikkiä kaikilta Tuomiojaa lukuun ottamatta. Eki ei liene ehkä ihan nopein argumentin vetäjä, mutta veto uppoaa syvimmälle näissä piireissä, mikä on tärkeintä.
Taisi olla viimeisiä kertoja kun käytin alkoholia, nuoren J. Kataisen kanssa. Istuttiin yön yli ja puhuttiin. Eipä tuo ole ollut yllätys myöhempi uransa, eikä sillä menestyminenkään.

13 juni 2008
Ylilyönti
Tämä asia, jos ihminen haluaa kuluttaa kesäänsä englannin opiskeluun, vaikka muuten juuri kuin kasvu-uskolla raskautettu Petti Linkolan esseessä Edistyksen harhakuva vuodelta 1971, se on silti hänen oma asiansa:
a) Englantia ei koskaan opi täydellisesti
b) Se muuttuu oikeasti joka päivä.
Menemme helposti liian pitkälle ihmisen yksityisyyden ronkkimisessa.
”Paskooko tuo kenellekään kuuluu”, kuten Ike Kanerva ”tuohtui” voinnistaan Seiska-julkaisun kannessa tässä keväällä.
Jos henkilö valitaan vapailla vaaleilla kansanedustaksi, tällaiset työkyvyn ja ammattitaidon ylläpito-oikeudet pitävät olla luovuttamattomat. Jämpti.
Yläkulman postimerkkilinkki: laina HS/ henrik karlsson

12 juni 2008
Totuudenteot muistetaan ja ne palkitaan
Pullonhengen vapauttajien ritarikunta huomioi kansanedustaja Timo Kallin, kesk, äskettäisen ansiot seuraamusetiikan valossa merkittävän yhteiskunnallisen tiedostamis- ja puhdistumisprosessin käynnistäjänä. Näin ritarit myöntävät Vuoden Kämmääjä -tunnustuksensa Kallille yhteiskunnallisista ansioista.
Tämä ei jää tähän.
Perusteluissa muun muassa todetaan, että Kallin aikaansaannosten arvoa ei vähennä se, että hänen ääneen ajateltu primitiivinen oikeuslogiikkansa ei tiettävästi tähdännyt vaalirahoitusta koskeviin lainsäädännöllisiin uudistushankkeisiin sekä korruption vastaisten – Suomelle sitäpaitsi jo suositeltujen - toimien arvattavaan aktivoitumiseen.
Kallin mediassa esittämän oikeudellisen yksityisajattelun kautta purkautumaan lähtenyt, vapautunut pullonhenki, havahdutti kreivinaikaan kokonaisen kansan vakavan yhteiskunnallisen haavoittuvuuden olemassa oloon, ja siihen puututtiin ajoissa ennen vakavia vahinkoja.
Näin muodoin kansanedusta Kalli kutsutaan Pullonhengen vapauttajien ritarikuntaan sen täysjäseneksi. Tästedes vapauttajaritari on oikeutettu käyttämään ritarikunnan arvotunnuksekseen valitsemaa Harro Koskisen Sikavaakunaa kaikissa kunniamerkkien käytön mahdollistavissa juhlatilaisuuksissa. Käytössä ovat sikakalvosimet, -solmionpidike ja -pinssi. Kallille varattu sarja ritarikunnan arvomerkkejä odottaa häntä Nykytaiteen museo Kiasman myymälässä. Ja löytyy sieltä toki muutakin tarpeistoa.
Erikseen pelto- ym. maataloustöissään Kallin tulisi jopa suosia Sikavaakuna-T-paitaa.

11 juni 2008
Tänään taas uusi laidallinen
Vai että tuohtui Jyrki-poika mafiavihjailuista, tietää Kauppalehti. Miten sitten on selittävissä että sama (harmaan)taloudenveturi tavataan sekä saama- että antopuolella? Poliitikkoja rahoittavat toimijat hyötyvät kuittijärjestelmästä, joten sen uudistamisen kanssa oikeudenmukaiseksi (käännettyyn arvonlisäveroon perustuvaksi) ei hötkyillä.
Kysymykset ovat perusteltuja. Ja entinen oikeusasiamies, kansanedustaja Jacob Söderman, sd, arvioi rikosten tunnusmerkistön täyttyneen.
Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Joensuun yliopistosta linjaa reunaehdoksi sen, jos poliitikkojen jääviydestä löytyy näyttöä, on kyse joko tahallisesta tai tuottamuksellisesta virkarikoksesta, ja silloin on syytä aloittaa poliisitutkinta. Tolvanen tukee Södermania tämän vaatiessa, että vaalitukea saaneiden poliitikkojen ja heidän rahoittajiensa yhteyksiä olisi syytä alkaa selvittämään poliisivoimin.

10 juni 2008
Korruptioelin paljasti talvella Suomen haavoittuvaksi
Euroopan Neuvoston korruption vastainen toimielin Greco (Group of States against Corruption) tutki Suomen vaalitukijärjestelmää- ja vaalirahoituskulttuuria, ja havaitsi sen köykäiseksi.
Puolueet vaikenivat yksituumaisesti siitä, että tämän elin, EN:n Greco, jätti 2007 Suomen vaalirahoitusjärjestelmää paikoin voimakkaasti kritisoineen raportin. Suomea koskevat maaraportit 1 ja 2 jätettiin ja myös kirjattiin vastaanotuiksi 7.12.2007.
Tendenssi joka pyrkii rämettämään suomalaisen yhteiskunnan kävi ilmi tämän korruption vastainen toimielimen tarkastelussa. Se suositteli asiakirjassaan monia välittömiä korjaustoimia Suomen vaalirahoitusjärjestelmään, mutta puolueet olivat sille penseitä. Vasta vaalirahoituskohun syvenemisen myötä Greco on saanut ansaitsemansa huomion.
On poikkeuksellista, että Euroopan Neuvoston korruption vastaisen toimielimen suositukset paremmasta rahavirtojen kontrollista sivuutetaan niin kuin Suomessa tehtiin viime talvena.
Nythän sen vaikenemisen syy on ilmennyt, tuumi kansanedustaja Antti Kaikkonen, kesk, Usarissa.
Suomi on ratifioinut Euroopan neuvoston lahjontaa koskevan rikosoikeudellisen yleissopimuksen, se astui voimaan 1.2.2003, ja siksi maamme on vastuullinen.
Tästä huolimatta poliittinen järjestelmä ei ryhtynyt syksyllä Greco-raportin jättämisen jälkeen toteuttamaan edes mitään vaalirahoitusta koskevaa keskustelua. Konsensuksen omainen hiljaisuus oli enteellistä, ja on hyvä muistaa, että myös oppositio oli korruptiosta kuin kusi sukassa.
Siksi on epäuskottavaa, etteivät he muka tienneet mitään KMS-rahoista.
On ehkä huomioitava, että Suomi on tässä seurassa verrattain uusi tulokas. Suomettunut Suomi liittyi Euroopan Neuvostoon vasta keväällä 1989. Pan-eurooppalaisen Neuvoston perustaminen taas liittyy tunnetusti v. 1947 alkaneeseen niin sanottuun kylmään sodan aikaan. Järjestön perustamiskirja laadittiin vuonna 1949 mm. Ruotsin aktiivisen roolin myötä. Neuvostossa toimii tätä nykyä 47 jäsenvaltiota.
Paitsi Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin Greco myös OECD on Suomea koskevissa suosituksissaan kiinnittänyt huomiota, että Suomelta puuttuu sopimuksen mukainen erityisyksikkö korruption torjuntaan. Suomessa ei ole kehotuksista huolimatta tehty tähän päivään kattavaa korruptiotutkimusta.
Jacob Södermanin, sd, mukaan suositukset ehkä virheellisesti katsottiin täytetyksi, kun Suomi ilmoitti perustaneensa viranomaisten välisen korruption vastaisen verkoston.
Milloin tässä maassa valitaan Euroopan neuvoston lahjontaa koskevan rikosoikeudellisen yleissopimuksen artiklan 20 mukainen korruption vastaisen toimintaan erikoistunut viranomainen?
Milloin Suomen valtion hallinnon, valtioneuvoston ja eduskunnan korruptiosäännökset korjataan Euroopan neuvoston lahjontaa koskevan yleissopimuksen mukaisiksi?
Jos kansanvallan ja oikeusvaltion periaatetta sekä hyvää hallintotapaa todella kunnioitettaisiin, lahjonnasta nauttineen nykyisen eduskunnan tilalle valittaisiin uusi, puhdas parlamentti ennenaikaisilla vaaleilla. Eikö?
Uusia vaaleja silmällä pitän Greco taas haluaa kiinnittää Suomen viranomaisten huomiota Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen poliittisten puolueiden rahoitusta koskevaan suositukseen, jonka mukaan valtion rahoitusosuus tulisi muun muassa ohjata niin, että uusien puolueiden olisi mahdollista astua poliittiselle areenalle ja kilpailla oikeudenmukaisin ehdoin vakiintuneimpien puolueiden kanssa.

9 juni 2008
Sarjassamme kannatettavia mielenilmauksia - World Naked Bike Ride
Kot´maa vain loistaa poissa olollaan näissä mittelöissä, harmi. Pohjoismaista estottomin Tanska on mukana globaalissa nakupyöräily-kampanjassa.
Esimerkiksi Suomen Naturistiliitto ry liitto on ollut vaisu, ja pienet yritykset herrättää asiasta keskustelua sen foorumeilla eivät ole kantaneet juuri avausviestiä pidemmälle - vaikka Suomessa esimerkiksi tuo läskin polttaminen öljyn asemesta voisi olla hyvinkin kurantti ja terveydellisesti perusteltu ajatus.
Kesän ilmat muuten olisivat enimmäkseen sopivia nakufillarointiin.
Mutta niin hippie-liikkeenkin aikaan olimme vaisuja, niin vaisuja, muistan, vaikka pojannasikka olin. Syksyllä 1967 sitten naapurin tyttö ilmoitti hippiliikeen kuolleen.
Ihmettelin kovin, miten "liike" voi kuolla, ja minne se Losissa on haudattuna? Yhden siellä mukana olleen haudan tosin löysin myöhemmin Pariisista.

kuntoilu,
markkinafundalismi
7 juni 2008
Levolle laske luojani…
Mistähän tuokin lapsuuden järjetön iltarukous pullahti mieleen. Sen lopussa nimittäin rukoillaan, ettei aamulla herättäisi ollenkaan, että kuolo korjaisi unen aikana. Pullikoin vastaan.
Mutta toisaalta saman sisältöinen lyriikka The Smiths -kasaristyge Asleep esittää asiallisesti aivan saman toiveen. Em. kuolemaa anelevasta rukouksesta poiketen tätä(kin) lauluista kauneinta on pidetty mitäpä muuta kuin moraalisesti kyseenalaisena:
Sing me to sleep
Sing me to sleep
And then leave me alone
Don't try to wake me in the morning
'Cause I will be gone Don't feel bad for me
I want you to know Deep in the cell of my heart
I will feel so glad to go Sing me to sleep Sing me to sleep I don't want to wake up
On my own anymore ..
En saa helposti yhteyttä ihmiseen, joka mieltää maailmansa erilaisten assosiatiivisten symbolien kautta
Assosiaatioiden kautta maailmansa hahmottavat affektiiviset ihmiset ovat jotain joka minulle kognitiivisena lajin edustajan on pysynyt hienoisena arvoituksena.
Sanoinkin tässä, että olen tullut vanhaksi: vain korostunut ihmisjärki, sen valonomainen vaikutus mm. suuressa taiteessa ja perustellussa ajattelussa saa mut innostumaan. Kotkaohjaajat eivät innostamaan yllä.
Mutta täytyy myöntää, että luonnolla on yhä se oma mystinen virvoittava vaikutuksensa, joka sillä on ollut aina, nuorempana jopa muodossa ”muuta en tartte”. Tosi asiassa kuten Rudolf Steiner sanoi, luontokokemus jättää fenomenologisesti ihmisen mitan vajaaksi, siksi luonto voi edustaa myös pakoa sosiaalisista suhteista.

5 juni 2008
Vapautumisen toimivat reunaehdot
Universaalia oppia ei voi kirjoittaa, koska se on vapautumiseen tarvittava voima, kertoo Uusi Safiiri (1/2008). Totta. Sen sijaan vapautumisen reunaehdot voidaan sanella ja kirjoittaakin koska myös ne ovat universaaleja.
Mielestäni selvimmin tämä käy ilmi Buddhan opissa, koska se on havainnollinen, ja perustuu empiiriseen universaalien elämän lainalaisuuksien testaukseen. On muitakin samaa päämäärää palvelevia eettis-moraalisia järjestelmiä, rakkautta ylistäviä, korukielisempiäkin kuin Buddha, mutta mielestäni metodiikaltaan ne eivät ole yhtä täsmällisiä ja havainnollisia – elämässä toimivia kausaalisuuksia todentavia. Myös Jan van Rijckenborghin pyrki osoittamaan samoin, konkreettisesti, maailman kahdentumisen duaalisen perustan.
Erittäin hyvä, että tästä puhutaan nyt. Nimittäin, paitsi psykoottinen oireilu, mitä erilaisimmilla menetelmillä viritetty ihmisen aistitodellisuuden laajennus, onko kyseessä nk. reiki tai kannabis sillä ei ole merkitystä; tämä käy yhtä kaikki yleisemmäksi, ja kynnys rinnakkaisen todellisuusulottuvuuden havaitsemiseen alenee, ja on jo nyt alentunut.
Ihmiselle ei ole mitään hyötyä visuaalisista kyvyistään, vain haittaa, jos häneltä puuttuu sisäiset kognitiiviset ja intuitiiviset kyvyt, jotka ilmenevät paljon ennen visuaalista verhon taakse kurkistelua. Ilman korkean ihanteen tietä, jossa minuus jakautuu tämän maailman kielellä psykoottisiksi diagnosoiduin oirein, prosessin mukaan, jossa uusi syntyvä ydin syrjäyttää vanhan egon ja saattaa sen kuolemaan, ei suinkaan löydy todellista vapautta.
Vapautumiseen tarvittava voima, tuo suuren muutoksen mahdollistava sanomaton syy, tulee läsnä kun lähtijä on etsintänsä tehnyt; yksilö on valmis luopumaan itsestään, ja on valmis korkeaan päämäärään sitoutumiseen.
Itse tunnistin minuuden kaksijakoisuuden musiikin kautta hyvin varhain; kuin teos Pawn Hearts by Van der Graaf Generator v. 1971 olisi tunnistettavasti kuvannut sisäisyyden kamppailujani: It is hailed as one of the masterpieces of progressive rock by many fans of the genre, Wikipedia, eli majakanvartijan myrskyt ja tyven hukkumakuolo ovat arkkityyppiä, tunnistettavissa siellä missä minän perusluontoinen muutosprosessi on käynnistynyt.
Kuva: Auennut ikkuna, Edshults Säteri Ruotsi.

buddhalaisuus,
henkinen tietoisuus,
huumeet,
Jan van Rijckenborgh,
Nagarjuna,
Peter Hammill
4 juni 2008
Kesä - omenapuut kukkivat
..Niin, nuo omenapuut kukkivat taas kerran hyvissä ajoin, mutta aina yhtä zeniläisinä, marxilaisten pikkulintujen livertäessä.
Olen touhuillut puutarhan puolella; kylvin herneet ja tillit kasvamaan.
Suomen hallitus tiemmä on lamaantunut - ja keskittyy lähinnä tulipalojensa sammutukseen - joten tärkeät lait ja päätökset siellä tästä syystä yhä makaavat. Sähkömarkkinalaki odottanut valmiina jo 1½ vuotta. Näkyy taas ao. ministerillä olevan muuta.
No, hyvää kesää kaikesta huolimatta sinnekin päin.
Kuvia voi klikata suuremmiksi.
Alla vielä rajaus edellisestä:

Prenumerera på:
Inlägg (Atom)