Itsemurha on kuitenkin hyvin arkaluontoinen asia, ja perinteisesti sekä lehdistö että uutistoimisto stt ovat tässä kysymyksessä kunnioittaneet omaisten toiveita, eivätkä uutisoineet itsemurhia.Tämä pätee niin kauan kuin puhutaan yksittäistapauksista, ja sillei ole huomattavaa yleistä yhteiskunnallista merkitystä - mutta sellainenhan nuorten mielenterveysongelmien määrällinen räjähtäminen on: nyt taas nuori laulaja, nainen 19, kuoli "äkillisesti kotonaan", edellisestä vastaavasta ei ole kauan aikaa. Yllä kuva Hans Baldungin Kuolema-teema, v. 1510. Epäilen kyllä journalistien kykyä löytää tämänlainen laajempi konteksti näin atomistisessa kokonaisuudessa.
Ja vaikka se löytyisikin, pintaa siinä raavitaan silti. Kuolema on niitä tabukysymyksiä, joissa vallitsee suvereeni enemmistön diktatuuri; jos enemmistö on tietämätön sen suhteen, mitä kuolemassa, ja eritoten sen jälkeen tapahtuu tietoiselle minälle, ovat kaikki siitä tietämättömiä.
Itsemurha ei kannata, mutta sitä prosessia, jossa ihminen tähän tekoon päätyy, ei tämä teoreettismaterialistinen kulttuuri tunne, eikä voikaa tuntea. Kaikuina syvemmästä ortodoksisesta opetuksesta, itämaisessa elämäymmärryksessä ja jossain teosofiassa nämä kysymykset olivat esillä vielä 100 v. sitten, mutta ei enää.
Tämä kulttuuri vaimentaa ahdistuksen ja tuskan lääkkeillään, ja yrittää palauttaa entiselleen mielensä kanssa heilumaan lähteneen ihmisen ilman ajatustakaan, että hänellä olisi mahdollista tehdä myös itse jotain sisäistä työskentelyä uhkaavan tilanteen kanssa. Sinänsä se, että sielullinen ahdistus aikanamme voimistuu, ja sitten repesi sukupolvien väliseksi keskinäisen ymmärtämättömyyden kuiluksi, oli Rudolf Steinerilla*.
*) = Rudolf Steiner: Nykyajan sielullisen ahdingon voittamisesta.
- sosiaalinen vapaus, ajatuksen vapaus ja hengentiede
esitelmä Zürichissä 10.10.1916.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar