
kampanjaa rahoittanut Nuoriso-
säätiö yritti ripustaa kohuttuja vaali-
tauluja erään vuokratalonsa seinille maanantaina. Talon asukkaat kuitenkin suhtautuivat keskustan vaalityön tukemiseksi ostettuun taiteeseen niin kielteisesti, että taulut poistettiin aamuyöllä. melkoisia hämärähommia etten sanoisi.
Kansalaisten raivo on käymässä sellaiseksi että näiden säätäjien liikkuminen lienee tosiaan mahdollista enää vain aamuyöllä.
Ja aamuyöllä tiedotustilaisuus Washingtonissa on aivan turvallisen matkan päässä. Ymmärrettävästi Vanhanen väheksyy vaatimuksia eduskunnan hajottamisesta, eli hallituksensa lopusta.
Länsieurooppalaisessa poliittisessa kulttuurissa hallitus olisi varmasti jättänyt paikkansa. Kyllä tässä niin vakavasta epäluottamuksesta näyttää olevan kysymys, sanoo puolestaan julki Joensuun yliopiston julkisoikeuden professori Teuvo Pohjolainen.
Pitkästä aikaa toimiva kuva Henrik Karlssonilta/hs. Tekijänoikeuslain 22§ mukainen kuvasiteeraus.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar