
En tiedä, oliko Beatleseillä mitään vaikutusta tähänkään kokeelliseen, sähköistä bluesia psykedeliseen suuntaan reivanneeseen albumiin. Mielestäni se on yhä yksi Jethro Tullin pahaista levyistä.
Tuli mieleen, kun kuuntelin äsken Nousevan auringon taloa ja Jaken kuin joltain korokkeelta tapahtunutta jylinää Beatlesien ylivertaisuudesta (todellisuudessa soittolistalta oli tippunut tuokin The Long And Winding Road, ja tilalla oli niitä ihasteltuja Lennonin huumehourailuja, tietty, niille jotka eivät uskalla itse roinaa testata).
Any ways, Jake vetäisi uhossaan Paulilta vuoden 1986 Mitä? -lausunnon, jonka mukaan Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band, 1967, jos sitä ei niinku tunne, on sama kuin ei tuntusi Tolstoin Sotaa ja Rauhaa.
Hui!
Ei oo kumpikaan eikä kampikaan tuntunut missään. Sgt. Pepper's soi aikansa huippukuulokkeissa Kuopion kaupungin maakuntakirjastossa; siellä ylhäällä ympyrässä oli ennen levyjen kuuntelumesta. Olin 13 v., paremmin toimi, itse asiassa aivan huumasi, esimerkiksi tuolloin vielä uusi ihmetys: King Crimsonin In the Court of the Crimson King, 1969. Miksi nämä muut, mm. Cream mukaan lukien kuulostivat sen rinnalla räpellykseltä? Ne olivat räpellystä.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar