Cannes 2019: Finska filmen Dogs Don’t Wear Pants av Jukka-Pekka Valkeapää tävlar på festivalen

dogsdontwearpants/
#workinprogress #helsinkifilmi

Hundar använder inte byxor, jaa.
Men filmen har samma hårda nivå som Lars von Trier tidigare.
Men
Vi kommer ihåg när Lars von Trier med arrogant värdighet och under världspremiären av Nymphomaniac poserade han på röda mattan med en t-shirt som löd Persona non grata - för orsaken.
Nu ser vi något som Nymphomaniac från Finland.

Yes, perhaps it is the world's most most morbid film,but you are afraid to see the world as it is

Matt Dillon has been set to play London’s notorious notorious serial killer Jack the Ripper in The House That Jack Built, a film from Nymphomaniac and Antichrist director Lars von Trier following the murderer’s development over 12 years.
Somebody says that over the past decade, Matt Dillon has made plenty of movies that no one really cared about. Now he shows.
The career of Matt Dillon has had a bit of a resurgence, and thus Lars von Trier will try to help that along.

Mediocrity is not worthy of a dispute

Once upon time in Manderlay:
Lars´ old woman has got some `wisdom´.

Action figures from Quentin Tarantino’s latest film Django Unchained cause uproar for ‘trivialising slavery’
By the way, so did the already Lars von Trier ’s film Manderlay, 2005.
It was thought-provoking highlighting, by Danish director Lars von Trier's thought-provoking work. Is there (in Alabama) is still a community which operating under the tenets of slavery - for the politics of slavery and the follies of nation-building. There´s no such a community, Lars did it self.
But this new ‘trivialising slavery’.

The African-American community shouldn't allow anyone to disrespect our ancestors,

said Najee Ali, The civil rights campaigner.
Dolls of slave characters from Quentin Tarantino's new blockbuster have caused outrage amongst civil rights activists who say, according to DailyMail, they should be withdrawn from sale.

I do not think it is necessary, Quentin Tarantino is not a genius, and so it does not really able to manipulate the people.

Woyzeck - ett våldsamt vackert drama

At the heart of each Werner Herzog film is a mystery, not because information is arbitrarily withheld, but because every Herzog film is a record of the director's questions and speculations about his subject — which is, I suspect, why he chooses to do the films he does, asked the New York Times.
Not an american, not to be a little bourgeois, and he works against it, will try to show the double moral-standards of the world true essence, like also Lars von Trier, lately.
Also Teemu Mäki who are now controlling this Georg Büchner´s  play of the same, doing the same.

Hur blev det just ni två?

Producent av Lars von Triers filmer och ledaren i bolagen Zentropa är, Peter Aalbæk Jensen, som i tisdags inbjuden till kulturcentret Hanaholmen i Esbo för att förklara vad är den största tragedi:
Lars vo Trier är galen (men det är därför man älskar honom). Läs mer vid i Suomen Kuvalehti.

Stjärnproducentens bästa råd till finländska regissörer är att slå sig ihop, enligt HBL, dela på framgångarna och skapa en egen filmindustri.

Wau, i Finland dom skulle vara `slå sig ihop´!

Ger de succéer som behövs för att ge skjuts åt det internationella intresset.
Lycka till.
Just nu jobbar Aalbæk Jensen bland annat med Lars Von Triers kommande film Nymphomaniac. Handlingen kretsar kring `en kvinnas erotiska utveckling´ och filmen görs i två versioner – en mainstream och en sexuellt explicit. Premiären väntas bli i Cannes nästa år.

Någon porrfilm är det inte, snarare ett drama där det knullas mycket. Ni kan se framemot den sanna exponeringen av kvinnors sexualitet. Speciellt män har nog orsak att vara rädda.

Jag och Lars har vi arbetat ihop länge. Det fanns på 80-talet, när ingen annan ville jobba med honom, fann vi varandra.
Det berättade Aalbæk Jensen.

Kan man skratta tillsammans kan man jobba också. Men när han gjorde skandal i Cannes för två år sedan genom att uttala sig om judar och nazism var jag verkligen besviken.

Hade jag haft ett gevär hade jag säkert skjutit honom då. Här kom vi ner med en bra film som dessutom hade chans att vinna och så var allt borta på fem minuter. Hade jag inte haft ett så långvarigt samarbete med branschen hade risken varit stor att distributörerna dragit sig ur. Lars är galen men det är därför jag älskar honom.

So.

The Disclaimer

There orgy scene in the film Idiots,1998, that exists for shock
 value, with unsimulated sex just to make sure.

See and hear. What the Danish director von Trier plans now, as to make with his new film.
There's a disclaimer at the top of the Nymphomaniac´s script that basically says we're doing it for real.

Everything that is illegal, we'll shoot in blurred images. Other than that, everything is happening.

Nymphomaniac won't be the first movie to show actual sex onscreen.
No.
According to MTV News one film Intimacy from director Patrice Chéreau famously went there in 2001, but LaBeouf said that Lars von Trier's movie will be different, adding that he and the rest of the cast are prepared for anything.

Is not true - even in the second von Treir´s dogma The Idiots (1998), included some unsimulated sex scenes. Anyone can watch it

He's the most dangerous dude that I've ever showed up for. I'm terrified. I'm so terrified, which is why I have to go. We'll see what happens,

 says Shia LaBeouf, future stars of the film.

Sure.

Perceptive geniuses

Naked Lunch is the 1991 film adaptation, directed by David
Cronenberg, of William S. Burroughs' Roma of the same name

Just as a smoker, a pot smoker is in his high state by impact connect for the sprit of the earth.
A salary is an addiction and exposure for substance abuse.
An as we know, a pot smoker learns to addition of own thinking, that he is the first one who comes up with this or that (a good description of the syndrome can be found, for example the book by William S. Burroughs´ Naked Lunch).
These are real creatures that are designed to not only mislead the people, as an individual in, but all of mankind.

The highest initiates, the forefront Jan van Rijckenborgh and Rudolf Steiner warned about that, of this link back to spirit of nature.
This is also something that Lars von Trier's film Antichrist, 2009, were worked thing through, and I was suprised, i thought that no one can do this position to properly in the art.
So however the New Age movement has taken this orientatation just by of his own.
Maybe they come from Gnosticism or from Esoteric Christianity circuit: in this case, they used to tell, how they now have new knowledge of all, and it like something better way (then during great initiates).

Vad helvete går här än i Dogville

Dogville, 2003, var en av Anders Breiviks favoritfilmer.
 – Min avsikt med Dogville var helt det motsatta.
Nämligen om man kan acceptera att en person hämnas
på en hel landsbygd. Här tar jag absolut
 avstånd från hämnden, säger Lars von Trier.

Finns det att man talar om nazistrna kan mena det att man har gjort krigsbrott, vilka kan ge fem års fängelse i Frankrike.

Men här i Finlands historia kan vara ganska fritt att skapa en saga om hur "nazisterna har hjälpt oss". Däremot pratar dom bara om "Tyskar". Men det innebär att fascistiska Tyskar.

På filmfestivalen i maj talade false den danske filmregissören Lars von Trier om sina tyska rötter, och Franska myndigheter hotade med att åtala von Trier för att olagligt ha försvarat ett krigsbrott, vilket kan ge fem års fängelse i Frankrike.
Men detta kommer inte att åtalas för sina nazistiska uttalanden under filmfestivalen i Cannes, meddelar den ansvariga åklagaren.

Jag tycker att von Trier är antifascist, och ett geni ...det stora geniet.

.

Le monologue automne III

Dans ma jeunesse, je me sentais un lien mystique avec la nature. J'ai fait des dessins et des peintures de charme naturel, et l'homme comme une partie de la nature, qui lui sont connectés.
Aussi la magie naturelle de la musique avec les instrument à cordes, je me souviens, était le thème.
Je veux parler de le film de Lars von Trier:
von Tier du film Antichrist, ce´explique la nature de cette relation elle-même, liée à des dépréciations. La nature humaine a tendance à rester en interne, devrais-je dire un peu plus "creux", et le front de la raison, pour laquelle les gens ont fait, il a laissé naturel.
J'ai développé une compréhension de la satisfaction sociale sur le développement de cette constatation dans l'après-saison.

Samhället är Dogville

Lars von Trier säger sig se likheter mellan filmen Dogville, 2003, och vad som hände i Norg.

Jeg har det vanvittig dårligt med at tænke på, at ’Dogville’, som ellers i mine øjne er en af mine mest vellykkede film, skulle have været en slags drejebog for ham. Det er rædselsvækkende,

Det säger Lars von Trier Trier i tidningen Politiken.

Dogville från 2003 var nummer tre på listan över mördaren Breiviks mest omtyckta filmer på hans numera stängda profil på Facebook.
von Trier säger att hans avsikt med Dogville var att fråga om man kan acceptera en huvudperson som hämnas på hela byn. Och svaret är nej, säger han.
So jag förstår ochså.
Men om ett förstånd är sjukt, det ska ta från världen vad som helst.
Dogville slutar med att den huvudpersonen Grace (Nicole Kidman) åter sin fars gangstergäng skjuta ihjäl dem alla i Dogville.
Om konsten kan ta ett litet steg i taget med användas en symbolisk metafor, passar det bra för mig.

Filmregissörer i världen i dag

Le Figaro salue un palmarès inspiré et cohérent: Il ajoute que Melancholia, le long métrage de Lars Von Trier, aurait pu lui disputer la Palme n'eussent été les déclarations de son réalisateur sur Hitler et le nazisme.
Jag vet inte vad säger.
Enligt Dagens Nyheter Lars von Triers kontroversiella uttalande om Adolf Hitler under filmfestivalen i Cannes fortsätter att ge regissören problem. Specieltt Le Figaro skriver alltid mot von Trier.
Det är inte lätt att besluta sig för att bryta en lång tids samarbete med en konstnär vars arbete man tycker om, säger Michel Reilac, filmchef på Arte France till tidningen.
Vad måste besluta sig för att bryta (om) en lång tids samarbete?
Lars von Trier själv sa att han ångrade sig och att han bara var på ovanligt gott humör. Han sa till mig att att han ångrade sig.
DN skriver mot bättre vetande.

Ok, vad menar, när man säga att vi har lite nazister i oss alla?
Det menar att Milgrams experiment var trots allt bara laboratorieexperiment, men situationerna kan lätt hittas på olika ställen i samhället.
Även människor som inte är i det militära kan förstå att det måste finnas viss lydnad i militären. För att saker ska fungera i pressade situationer kan man förstå att det skall finnas auktoritetsstrukturer, men det är de mest ödesdigra hjälpmedel som används för att uppfulla målen Missbrukar en ledare sin auktoritet har han medel att göra många farliga saker som inte kan återställas.
Enligt Milgram experimentens resultatså var det så många som 65 - 70 % som gick hela vägen ut av försökspersonerna, dvs 26 av 40 personer gav en stöt på 450 volt till ”eleven”. I detta experiment så satt försöksledaren bredvid och inga speciella omständigheter fanns, läraren kunde höra eleven, men inte se honom (när läraren, under samma omständigheter fick reda på att hans elev led av ett mindre hjärtfel så sjönk testresultaten lite till, 63%).
Det finns därför ett stort antal massakrer med militär bakgrund i nazi-Tyskland och i 60`s Vietnam och än mer nutida händelser i f.d. Yugoslavien samt de händelser som utspelades på fridens torg med mera.


I melankoli finns alltid ett stråk av längtan, sa von Trier; han är lite bara sjuk i huvudet, will jag påminna: `Jag klampade in på förbjudet område´.
För två år sedan gjorde hans film Antichrist skandal på filmfestivalen. Kan vi föreställa sig, vad är det, att göras so hårda filmer?

Regissören Ingmar Bergman var med stor sannolikhet inte biologisk son till Karin Bergman. Det skiver Dagens Nyheter, alltid skit mot människa.
Men en professionell filmproduktion är inget jobb för en person. Vid en professionell inspelning är ett filmteam på minst två elle tre personer ett minimum, var och en med sin specialiserade uppgift.

Instant Dharma

Kun Lars von Trierin Andrei Tarkovskille omistetussa elokuvassa Antichrist, 2009, terapeuttia esittävä Willem Dafoe poistuu tarkovskilaiselta alueelta, häntä vastaan ja ohi kävelee massoittain kasvottomia, vastakkaista sukupuolta olevia ihmisiä.

von Trier on pannut esille elokuvasta Breaking the Waves, 1996, alkaen elämän mysteerioihin, purgatorumiin ja kohtalonyhteyksiin kuuluvia teemoja, joista luulin ettei niitä juuri elokuvallisesti voisi kukaan kertoa

Nykyihmiselle suuri osa tajunnankerroksista on niin käytännöllisesti kuin teoreettisestikin tuntematonta aluetta. Tästä syystä tietoisuuden korkeampien ulottuvuuksien aktivoini, jos se tosi elämässä oikeasti tapahtuu, turrutetaan lääkityksellä - enemmän tai paremmin kohteelle sopivalla reseptillä.
Antichristin kaoottisten, alitajuntaa purkavien tapahtumien vyöry käynnistyy skippaamalla lääkkeet, ehkä siis liian aikaisin, vaikka nuori lääkäri oli havainnut, että äidin (Charlotte Gainsbourg) suru ei olisikaan aivan tavallista sortimenttia.

Ammattietiikkansa vastaisesti terapeutti, puoliso, terapioi surua: alkuun analyyttisesti nimeämällä sen perimäisiä syitä pyramidissa, mikä toimii nerokkaana cluena koko juonelle.
Jokaisella meillä on talossa (minässä) ullakko, kerros, jossa säilyvät maaelämään vaikuttavat kausaalisuudet. Osalla muisti myös kattaa nämä syy-yhteydet, osalla ne tunkevat atavistisesti päivätajuntaan.
Terapeutti aavistelee tätä ja tekee löytöjä. Ullakon ovi on auki, jos huomaamme.
Ihmisiä yhdistävät ja erilleen vetävät kausaalisuudet ovat Pandoran lipas, transformaatiomyytti, joka kertoo pahuuden synnystä ja alkuperästä Händelin oratorioiden soidessa.
Jos tätä prosessia kuvittelemme elitistiseksi hienosteluksi, joksikin, mitä voisi kutsua joutilaan mielen kanssa työskentelyksi - ja tätä tapahtuu - emme ymmärrä vielä mitään mysteerioprosessista, jossa syyn ja seurauksen kausaalisuus muuttuu välittömästi koettavaksi todellisuudeksi.
Se on suuri muutos, ja uutta kuormaa ei enää kerry.

Pandoran lippaaksi verrataan asioita, joita ei kannattaisi kokeilla, koska sellaisen avaamisesta, jota ei voi sulkea, seuraa ongelmia. Sanoisin, että näin on.
Lisätäänpä siihen vielä länsimainen ajattelu, joka ei pidä tietämättömyyttä juuri minään ongelmana - päinvastoin voi jossain tapauksissa kääntää sen puolustusmekanismiksi, maailmakatsomuksen rakennusaineena - mutta jää näin neuvottomaksi.
Legendassa mysteeriolippaan sulkeminen (ihmisen sisimmän olemuksen kieltävä teoreettinen materialismi) ajoi maailman tilaan, jossa oli pelkkää synkkyyttä. Pandora avasi lippaan taas ja vapautti toivon.

Alla: Jonathan Glazer: Birth, 2004.

Hittejä neljältä vuosisadalta

Ne menee Sodankylään.
Mä oon viime vuosina jotenkin huomannut, että kulttuuritapahtumissa, festareilla saan helposti kyllääntymistä enteileviä yliannoksia, rockia, elokuvaa jne., kaikki kiinnostaa, mutta ....
vain klassista musiikkia, tuntuu, menee alas määrättömiä annoksia vaikka pakkaus ja kaava olisi sama.
Paitsi tietysti jos Lars von Trier olisi Sodiksesa, mäkin tästä menisin.
FilmiLiekki esittää, että Lassi toimii samalla logiikalla kuin kirjailija Umberto Eco, joka sanoi, että ensimmäisten sadan sivun on tarkoitus olla niin vaikeaselkoisia, että lukija jättää kirjan kesken.
Kiitos, sehän riittikin hänen tiiliskivestään. Esimerkiksi kuitenkin Antti Tuurin Muukalaiset, 2003, kesti tuon junnauksen, joku 100 sivuu, ennen kuin alkaa aavistellen kulkemaan ja tihentymään. Kaikki tuurit eivät toimi näin.
von Trier haastaa katsojaa taas aika tasaisesti kasvaen. Ei kukaan intellektuelli esimerkiksi Dogvilleä, 2003, hevillä kesken jätä, vaikka se on yli kolmetuntinen. FilmiLiekki ytimeistää:

Yksi von Trierin elokuva antaa enemmän kuin sata mitäänsanomatonta suomalaista parisuhdekomediaa, joiden on tarkoitus tuottaa hyvä mieli kaikille ja olla niinku silleen hyviä.

Eilen rouva Krohn oli töllössä, huomasin, perustelemassa, miksi uutta suomalaista paskaelokuva-draamaa: ryyppäämistä, vieraissa käyntiä, riitelyä, kiroilua -konseptilla yhä vain tehdään.
Hän vetosi siihen, että Säätiön tuki ei voilla 100-prosenttista, ja tuo suhdemössö-roska pystyy kuitenkin lyömään pöytään omat euronsa. Näin ymmärsin.
Eli samalla käsärillä, samaa "juurettomuutta" luvassa myös jatkossa.
Mutta kai myös jotain muuta, kuulinko.

Vastavirtaan sauvoja

Brad Pitt esittää elokuvassa The Curious Case of Benjamin Button, 2009, päähenkilöä, joka syntyy tähän maailmaan ensimmäisen maailmansodan päättymispäivänä vuonna 1918. Se ei ole ihmeellistä vaan se, että vauva on syntyessään 80-vuotias ja alkaa elää koko ajan nuortuen viime vuosisataa päätyen sen lopussa taas vauvaksi lopulta nukkuen pois.
Käsikirjoittajat Eric Roth ja F. Scott Fitzgerald tietävät, mitä ja miksi kirjoittivat.

Tämä on taiteen suuri mahdollisuus, tehdä nähtäväksi jotain, joka on perustaltaan sisäistä.
Nähtyäni Lars von Trierin vuonna v. 1996 valmistuneen elokuvan Breaking the Waves, tajusin ettei ihmisen ontologisessa elämäpiirissä ole mitään, mit' ei voisi kertoa myös elokuvataiteen kielellä.

Elämä on muille paitsi poikkeusyksilöille, sosio-, psyko- ja teologisille sekä filosofisille neroille pelkkää tyhmentymisen prosessia, kuten Platon meni ja tiesi. Silloin ei juuri ollut erityistieteitä, vaan filosofia, joten havainto korostui.
Sillä elämä käännettynä nurin on mahdollinen; vanha minä kulkee kohti kuolemaansa, mutta samaan aikaan kun se vähenee kasvaa toinen minä. Koska kuolemanluonto vähenee, menettää otettaan, yksilön ulkoinen vaikutelma ei voi olla paljastammatta tuota asiaa, että yksilössä tapahtuu valtava mielen uudistumisprosessi.
Vaikka asia ei yleensä sivulliselle selviäkään mitenkään eksaktisti, tämä uudestisyntyminen lapseksi kohti egon kuolemaa, kuitenkin salaperäisellä tavalla kiehtoo kanssaihmisiä. Näin, koska he ovat kutsutut tuohon samaan käännökseen elämien linjassa, suhteessa kuolemaan.
Ihminen itse tunnistaa sisäiset tapahtumansa kaikista maailman korkeiden uskontojen pyhistä teksteistä (ja tajuaa, kuinka niissä eri termein puhutaan samoista asioista) - ja noiden oppien laatijat ovat omana aikanaan kokeneet saman.
Kokeneet yksinäisyyden, antikonformismin tien tässä maailmassa. Ja - varsinkin luostarikoulujen muurien ulkopuolella - se on täynnä paradokseja, salaisuuksia arvoituksia, kokeita. Polulle astuja tarvitsee ominaisuuksia, minuudeltaan jakautuneen mielen, mm. yksinkertaisen kyvyn kokea kunnioitusta ..., oivaltaa, nähdä kausaalisudet. Mutta tämä taas on jo matkaan lähtijän lahja:

Useimpien muiden ihmisten ja minun välilläni on se ero, että minussa väliseinät ovat läpinäkyviä. Se on minun erikoisuutena. Minä havaitsen jossakin määrin taustan tapahtumia, ja se antaa minulle sisäistä varmuutta. Kun ihminen tietää enemmän kuin toiset, hänestä tulee yksinäinen.

Määritteli tilan Carl Gustav Jung (1875-1961) (suom. 1985, s. 376-7). Saippuaoopperat eivät ole tästä maailmasta, koska poikkeavia oikeasti murskataan. Se kuuluu heidän kouluunsa.
Mutta tie on ikuinen, eikä sen väkivaltainen katkaiseminen oikeasti ole mahdollista. Historia kertoo erilaisista kohtaloista, aatteensa takia kuolleista ihmisistä, mutta ei sitä, että kaikki he tulevat takaisin kahta kauheampana toteuttamaan dharmaansa.

"kahden autoseurueen välille syntyi riitaa. ."

kuumalla jengitappelut alkavat jostain, esimerkiksi toisen jengin koslan tai mimmien arvostelu on aika hyvä avaus. Tein sosiaalipsykologisia jengihavaintoja jo varhain. Primitiivireaktiot ja reviiriin liittyvät käytösmallit ovat ja paitsi universaaleja myös arkkityyppisiä - kuten sammonryöstö.
En saa taas päästäni analogioita. Jos ja kun sattuu työmatka britteihin, yritän tehdä ohessa Peter Hammill´n haastattelun. (Se Pilgrims , josta hiljan siteerasin, on allegorinen sammonryöstö).
Toisaalta Lars von Trierin jututtaminen on tekemättä vielä sekin. Enkä edes Suomessa tiedä riittävän laaja-alaista kulttuurilehteä syvähaastatteluille.
Ehkäpä käännöstä ei suomeksi tarvitakaan. Suomelaiset rokkilehdet ovat juttuineen tympeähköä jauhantaa yhellä ja samalla ja kaavalla. Elokuvaa taas sellaisena taiteen ykkösenä, jossa todella yhdistyy kerronta, visuaalisuus, sanoma ja sävelelämys, ei ymmärrettävästi mielletä (ja näinpä tuo em. premissikin saatetaan kiistetään).
Näen kehitystä, esimerkiksi elokuvan Postia pappi Jacopille, 2009, joka nousi uratumasta pois. Naispääosa oli mielestäni katu-uskottava, vaikka juuri sitä ei palkittu.

Ei niitä nyt niin viljalti ole maailmallakaan kokoavaa näkemystä edustavia kulttuurijulkaisuja. On kuitenkin.
Ongelma piilee ihmistajunnan materialistisessa tilassa, jossa se on kadottanut näkökykynsä, ymmärtää tajunnallaan esimerkiksi matematiikan, filosofian ja musiikin kausaalisuutta.
Tähän vaikuttavat useat ristiriitaiset tekijät, ja kyseessä on tietynlainen itsetietoisuuden kehityksen välivaihe, mutta oppimattomilla ihmisillä voi löytyä vielä atavistinen vastavuoroisuuksien taju - kunnioitettavaa rikkautta, jotei rahalla saa.
Lukemaan oppimista ei kiirehditä tästä syystä steinerpedagogiikassa, että ihminen oppisi ensin työskentelemään luovan mielensä kautta, saisi rauhassa mieltää kokonaisuuksia.

"Erityisesti siitä jäi mieleen kohtaus, jossa pappi alkoi elämään yhä enemmän mielikuvitusmaailmassaan ja paljastaa särkynyttä sieluaan elokuvan toiselle päähenkilölle Leilalle", kertoo maalauksestaan Risto Kajo.

Skarsgårdkaan ei pelastanut sitä kauhupaskaa

Tulin ajatelleeksi …(katsoin töllöä)
Olen taipumassa ajatukseen, että Marski, hänen erikoinen persoonansa ansaitsee analyyttisen ja syväluotaavan, mutta ennen muuta totuudellisen elokuvallisen käsittelyn. Lisäarvoa on, jos filmi (ei enää kuvata filmille) valottaa Suomen kohtalon hetkien taustoja, salaisia yhteyksiä ja neuvotteluja ulkovaltojen kanssa.
Irtaantuminen natseista sekä rauhan ja rauhaomaisen kanssakäymisen merkitystä korostavan myöntyvyyslinjan muotoutuminen olivat Mannerheimin mutta ulospäin ennen muuta Paasikiven työtä.
Olisi sillä merkitystä, koska Kustaalla oli Kustin ohella osa tässä maailman muuttamisessa.
Mutta mun on vähä vaikea Peter von Baghin tavoin, nähdä, miten lähinnä tehostemässäilyssä kunnostautunut keskinkertainen Hollywood-ohjaaja olisi itseoikeutettu tekijä tämän tyyppiselle leffalle. Päitä lentelee ja muuta sellaista epäilemättä syntyy niissä käsissä. Jos ja kun koko ko. elokuvaprojekti taas lopulta menee veronmaksajien piikkiin, olisi varmasti perusteltua tehdä kerralla kunnollinen elokuvataiteen välineellisiä mahdollisuuksia hyödyntävä tutkielma.
Ajatus: esimerkiksi von Trierin käsissä voisin kuvitella, syntyis jotain uutta ja ravistelevaa. Krooninen rahapulansa auttanee kutsuun suostumisessa.
Tai mitähän Jean-Luc Godard, ikämies muuten, saisi irti Marski-teemasta?

Taiteen kosketus

Dokkari Francis Baconin elämä ja taide tulee uusintana Yle Teemalta. Siis muotokuva kuvataiteilijasta jonka elämä oli yhtä sokeeraava kuin hänen työnsä. Adam Lowen Dokumentti, 2006, BBC Arena. lupasi eksklusiivisen pääsyn viime vuosisadan merkittävimpään taiteeseen, ja kyllähän tämä aika jymäkältä näyttää. Totta. (kliks alla tunniste).
Ja tietenkin, kuten Bacon sanoi lopussa, aatelisarvosta, se eristää elämästä (ja veressä toimii ainut aateluuden mitta). Kukaan todellinen suuri taiteilija ei syö vallan kädestä.
Ohessa nadek Nicole. Kai siksi että hänkin kuluu taiteilijoihin, jotka ovat pelastaneet oman genrensä, tässä tapauksessa siis elokuvia, filmejä, jotka eivät olisi kai toimineet ilman hänen osuuttaan metrin vertaa. Viimeksi Jez Butterworthin Birthday Girl, 2001.
Tuota tiedä, olisiko Dogville, se Dogville, ilman häntä. Lars von Trier joutui vaihtamaan pääosan esittäjää kesken jääneessä jenkkitrilogiassaan, ja se näkyi.
No niin, langaton meni kuvia selatessa uudelleenlatauskuntoon.
Huh, selkis ennen käyttiksen uusasennusta.

Elämänkaari

ai, mitä?
onneton väsyneitä levyjä duunaava fossiilibändi, joka näki parhaat päivänsä 1980-luvulla.
Ja kyllä sitä silloin diggailtiinkin.
Energia on jo mitattu ulos, ja se kuuluu, mutta myös näkyy. Nämä hemmot kelpaisivat korkeintaan valmentamaan lätkää, suomalaisia SM-liigan joukkueita.
Mutta soi sitä vielä oikeasti kuosissaan, nää ovat tulevaisuuden historiaa pe Death Rockstar Society Henry´s Pubissa, ja la Raised Fist Mikkelissä. Onko Mikkeliin menijöitä, juna men justiisa.
Ei henki lopu kesken, voin sanoa kokemuksesta. 1½v. sitten Raised Fist soitti J-kylän Lutakossa.
Ja siis DRS soittaa, kuten yleensä, ilmaiseksi.
Huomautan ettei sääntöjä ole, löytyy myös suhteellisen tasaisesti tai tasottomasti 40v. duunia tehneitä bändejä ja artisteja. Laskukausia itsessään ei voi välttää kukaan, ne kuuluvat niin elämään kuin taiteeseenkin.

Btw. jotain mallikasta Tanskan maalla.
Roskilde Festival Charity Societyn uusi The Roskilde Festival World Music Award jaetaan yhteisöille tai organisaatioille, jotka toimivat musiikin hyväksi paikallisesti ja luovat kolmannen maailman maiden nuorille ja lapsille parempia musiikillisia lähtökohtia.
Lars von Trierin tuotantoyhtiössä harjoittelija parantaa asemaansa tatuoimalla yhtiön logon vaikkapa kannikkansa. Muutkin ruumiin osat kelpaavat.
Tuon yhtiöt pornotuotannot muuten pelastivat maailman mitassa merkittävän taiteen tuottamisen.

Humanismin luennot ja tuho Dogvillessa

Sinänsä Pekka Himanen käyttää nykyisestä kansansielun tilasta samaa termiä kuin mä: tappiomieliala. Tappiomielialan vallassa.
Siitähän on vain yksi tie: ylöspäin.
Himanen laatii hallituksen toimeksiannon mukaan selvityksen, "kuinka henkinen kulttuuri ja arvomaailma voivat vaikuttaa voimavarana siihen, että Suomi voi laaja-alaisesti hyvin ja täyttää tehtävänsä myös 2010-luvun maailmassa. Valtioneuvosto siis pyytää arvioita siitä, miten Suomeen löydettäisiin uusia hyvinvoinnin ja talouden lähteitä."

Jotain joka kääntää ajatukset pois Suomessa tappiomentaliteetista todella kaivataan, oli lääke sitten vaikka nuo truismin kaltaiset taide ja humanismi (virkattupipo-humanismista tulee mieleen aina Dogville). Mutta miten uutisväline töllössä muistuttaakaan jopa lauantai-iltana arkisesta ankeudestamme: laman ja työttömyyden kurjimuksesta. Se se elättää tappiomielialaa.
Sivilisaation, eli kulttuurin sosiologisessa kontekstissa, tulisi löytää tie ulos välinpitämättömyydestä, mutta samalla myös materialismista, mihin nyt en usko homely Himasen visioinnin yltävän. Se voisi olla henkistä jopa vallankumouksellisessa mitassa.
Ja nyt kaivataan vain kultivointia ja sokerikuorrutusta.
Hyvä niinkin.

Ruutu Lars von Trierin elokuvasta Dogville, 2003.

Herzog tuli ennen von Trieriä

Werner Herzogin merkkielokuvien sarja Yle Teemalla kesä-keskiviikkojen myöhäisilloissa antaitsee sanasen, eikö?
Sarjassa on edetty vaiheeseen, kun elokuvat alkavat olla todella kovaa tasoa.
Nyt kun on Lars von Trier, joka tavallaan jatkoi siitä, mihin 70-luvun Herzog jäi, voi elokuvat nähdä toisin silmin.
Niissä on sama pohjavire ja yhteneväisyyksiä tematiikassa (esim. Amerikan elämämuodon mädännäisyyden korostaminen).
Erojakin löytyy: von Trier on - jos mahdollista - vielä Herzogia vieraantuneempi.
von Trierin kyky merkilliseen metafyysiseen viitteellisyyteen on myös aivan omansa. Kuitenkin. En muistanut, en osannut yhdistää ennen kuin nyt Herzogia uudestaan katsoessa häntä ja von Trieriä.
Viimeistään nyt kannattaa hypätä mukaan keskiviikon myöhäisillan elokuvajunaan. Stroszek, 1977, siis Bruno S (kuva) oli ensimmäinen ohjaajan myöhäiskauden vahvoista teoksista.