
onneton väsyneitä levyjä duunaava fossiilibändi, joka näki parhaat päivänsä 1980-luvulla.
Ja kyllä sitä silloin diggailtiinkin.
Energia on jo mitattu ulos, ja se kuuluu, mutta myös näkyy. Nämä hemmot kelpaisivat korkeintaan valmentamaan lätkää, suomalaisia SM-liigan joukkueita.
Mutta soi sitä vielä oikeasti kuosissaan, nää ovat tulevaisuuden historiaa pe Death Rockstar Society Henry´s Pubissa, ja la Raised Fist Mikkelissä. Onko Mikkeliin menijöitä, juna men justiisa.
Ei henki lopu kesken, voin sanoa kokemuksesta. 1½v. sitten Raised Fist soitti J-kylän Lutakossa.
Ja siis DRS soittaa, kuten yleensä, ilmaiseksi.
Huomautan ettei sääntöjä ole, löytyy myös suhteellisen tasaisesti tai tasottomasti 40v. duunia tehneitä bändejä ja artisteja. Laskukausia itsessään ei voi välttää kukaan, ne kuuluvat niin elämään kuin taiteeseenkin.
Btw. jotain mallikasta Tanskan maalla.
Roskilde Festival Charity Societyn uusi The Roskilde Festival World Music Award jaetaan yhteisöille tai organisaatioille, jotka toimivat musiikin hyväksi paikallisesti ja luovat kolmannen maailman maiden nuorille ja lapsille parempia musiikillisia lähtökohtia.

Tuon yhtiöt pornotuotannot muuten pelastivat maailman mitassa merkittävän taiteen tuottamisen.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar