
Alexander viittaat EU:n liittymissopimukseen, okei, mutta sitten Suomen ulkopoliittinen doktriini on selkeästi määriteltynä hallitusohjelmassa, ja puolueettomuus ei ole osa sitä, eikö? Missä kohden millä sanamuodoilla on ilmaistu, että Suomen perinteinen puolueettomuuspolitiikka ei ole enää voimassa? Niin, ei missään.
Toinen asia on se, että vaalien alla suuret puolueet keittävät televisiossa mijardisoppaansa kaikessa rauhassa; journalistien, jotka jotain voisivat tehdä, seuratessa passiivisesti jänkäystä, kuka lupasi millin valtion osuutena minnekin ja milloin?
Sitten vaalien jälkeen voittaneet puolueet kirjoittavat hallitusohjelmaan "ulkopoliittisen doktriininsa", jota ei kuitenkaan puitu ennen vaaleja. Ei kysytty suoraan siitä, huom. asian tabuluonne, mutta jostain se vain ilmestyi.
Kuinka monet vaalit vielä mennään höpöttämällä eläkeläisten mieliksi niitä näitä, ja lupaamalla päivähoitomaksujen poistoa, ynnä muuta?
Ja sen jälkeen kirjoitetaan todelliset tärkeät Suomen linjakysymykset paperille.
Ps. hallitusohjelmasta:
”Hallitus valmistelee uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon laajan turvallisuuskäsitteen pohjalta. Hallitus asettaa selonteon valmistelun tueksi parlamentaarisen seurantaryhmän. Selonteon yhteydessä määritellään puolustusvoimien kehittämislinjat ja voimavarat pitkällä aikavälillä. Samalla tulee selvitetyksi mm. EU:n turvatakuiden sekä sotilaallisen liittoutumattomuuden ja liittoutumisen vaikutukset, joiden perusteella arvioidaan Suomen sotilaallista asemaa. Hallitus toimeenpanee vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon päätökset.”
Siis hallitusohjelma lupaa ainoastaan vertailla sotilaallisen liittoutumattomuuden ja liittoutumisen vaikutukset - Pääministeri Matti Vanhenen (kesk.) taas ei halua ennakoida turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa 2.4.2008, joka tullaan antamaan eduskunnalle vielä tämän vuoden aikana.
Vaaleista vaaleihin tällä parlamentaarisen politiikan sektorilla mennään sammutetuin lyhdyin. Kuritushuoneen näkökulma.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar