
Perfomance-taiteilijat olivat paitsi kauniita ja sulokkaita he puhuivat yhtä selkäesti ja miellyttävästi kovaa asiaa. Itse asiaa olisi saanut tulla enemmänkin suomalaismedioissa esiin, ulkoisia avuja kyllä esiteltiin. Pisteet IL:lle (klikkaa kuvaa).
Totuus on että eläinten tarhaamisen ihmiskunta joutuu jättämään, ja tuo teollisuus siirtyy historiaan samanlaiseksi häpeiltäväksi aiheeksi kuin omien lajitoverien syöminen. Siis tarkoitan nimenomaan kannibalismia - nisäkäslajitoveriemme syömisestähän enemmistö ei vielä ole moksiskaan.
Raakuus jättää sitä harjoittavat yksilöt todellisuudessa osaksi eläinmaailmaa (mitä he argumenttinaan saattavat esittääkin). Ihmisen tahto on vapaa, mutta ihmiskehityksen kannalta olisi pieni heräily jo enemmän kuin paikallaan.
Se mitä ihminen on sielulliselta ominaislaadultaan, alkaa näkyä yhä enemmän myös hänestä ulospäin.
2 kommentarer:
IhQut perät.
just!
Hyvä esimerkki kommentista, jonka julkaisemisesta en viitsisi nähdä vaivaa sen enempää kuin poistamisestakaan.
Skicka en kommentar