Esitystaide on enemmän yleisön armoilla kuin esine- ja tallennetaide, päättelee taiteen moniottelija Teemu Mäki.Ja tästä syystä esittävän taiteen anti on, Mäki jatkaa, keskimäärin yhtäältä varmempi, toisaalta kesympi kuin esine- ja tallennetaiteen.
Totta, esittävässä esityksen tekijä joutuu helpommin miettimään, tuleeko tänne ketään ja pystyykö tässä lavalla heilumaan kaksi tuntia siinä uskossa, että katsomossa joku nauttii.
Mutta mä väitän rutinoiduttuaan ei niin pirusti sitä jännitä; Suomessa jengi on loppuillasta pikku klubeissa varsinkin niin päissään, että kaikki menee.
Taas se voi päteä, että tietyn välittömän vastuullisuuden vuoksi esityksiin paljon harvemmin uskalletaan asentaa yhtä suuria radikaaleja haasteita kuin maalaukseen tai runoon, ja kuvataiteilija kohtaa kai yleisönsä aika harvoin.
On näitä keskusteluja käyty, yksi ystäväni on huippu Suomen oloissa (seuraavan levyni kannen tekee, jos tekee - se "on mahdollista") .
Sitten Mr. Mäki lataa tavalla, jost´ pidän:
Kuitenkin minäkin teen taidetta ensisijaisesti itselleni, selvittääkseni omaa nuppiani, testatakseni ja kehittääkseni maailmankuvaani ja löytääkseni illuusiottomamman ja nautinnollisemman asennon olla maailmassa ja ihmisten kanssa.Tästä syystä minä en edes keskustele levy-yhtiöiden kanssa, vaan teen mitä teen ja julkaisen mitä julkaisen. Pientähän se on mutta sen verran myy, toivon mukaan, että omilleen pääsee. Ja päivätyö on asia erikseen - onneksi se on ajoin sen verran iisiä että jää energiaa luovuudelle (nytkin on pöydällä biisi, josta en tiedä, onko paras, mutta ainakin vaikein tekemäni).
Mäki huomioi, että suuri tai jopa suurin osa parhaasta taiteesta ja filosofiasta olisi jäänyt tekemättä, jos tekijä olisi ajatellut, että hänen täytyy tavoittaa niin suuri ja maksava yleisö.Tästä täysin samaa mieltä, kuten myös siitä että maagisen yhteishyvän kannalta on tärkeää, ettei taiteilija ole markkinoiden tai yleisön armoilla, vaan puhuu taiteensa kautta siitä, mitä itse pitää tärkeänä.
Tämä riippumattomuus on samalla tavalla tärkeää kuin oikeuslaitoksen riippumattomuus tai se, että lääkäri kertoo potilaalle rehellisen diagnoosin, satuja lepertelemättä ja tarpeettomia lääkkeitä ja hoitoja tuputtamatta.Tämä on mielenkiintoisen väite, ja ohjaisinkin sen kommentoinnin jollekin joka klaaraa sekä juridiikan että taiteen, Kemppiselle.
Teesejä erilaisista kausaalisuuksista riittää: mitä suurempi taiteellinen vapaus, sitä suurempi hybriksen riski, sanoo Teemu.
Hhhhmm.. .
Mäen analyysin johtopäätös kulkee sitä rataa, että paskataide on hyvän taiteen hinta. Sitä voi havainnollistaa kuva- ja esitystaidetta vertailemalla.
Totta tuokin, 4 : 2 = 2, ja toimii kaikessa - mutta havaintotodellisuutta vääristävä voima tuleekin toisesta suunnasta: suuren yleisön makua aliarvioivalla julkaisupolitiikalla on sattumoisin vain ani arvoin ajettu metsään.
Lastu omistettu Lumo-lehdelle, jonka kustantajansa keksi lakkauttaa.
Kuvasiteeraus: Teemu Mäki ja oppilaat: Sampsa Indrén, Anna-Liisa Kankaanmäki.
Alla: T. Mäki - The Flowering 1989–2001.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar