
Joku linkitti, kun Jokisipilällä meni pohdinnaksi, oliko v. 1941 syksyllä NL:n väitetty rauhantarjous, jossa olisi palattu vuoden 1939 rajoihin, viimeinen mahdollisuus pidättyä sodasta? so. jatkosodasta, johon Suomi ajautui läheisten natsiyhteyksiensä takia. Hyvä kysymys sinänsä, mutta sille tarjoukselle löytyisi selityksenä aivan looginen perusta:
Vuonna 1917 huhtikuussa pidetyssä bolševikkipuolueen konferenssissa Stalin päättävästi asettui Suomen oikeuksien puolelle Venäjän väliaikaista hallitusta vastaan ja kannatti Suomen oikeutta valtiolliseen riippumattomuuteen. Tämän kannan johdonmukaisena seurauksena oli, että Leninin johtama hallitus lokakuun vallankumouksen jälkeen tunnusti Suomen itsenäisyyden. Päätös joulukuun 18. päivältä 1917 on Leninin ja Stalinin allekirjoittama.
Joulukuun 22. päivänä 1917 Stalin lausui seuraavaa: ”Maailmassa ei löydy sellaista voimaa, joka voisi pakottaa kansankomissaarien neuvoston luopumaan lupauksistaan. Tämän olemme todistaneet sillä tosiasialla, että olemme ennakkoluulottomasti suhtautuneet Suomen porvariston vaatimuksiin, että Suomelle myönnettäisiin itsenäisyys ja viipymättä ryhdyttäisiin julkaisemaan Suomen itsenäisyyttä koskevaa asetusta.”
Sodanjälkeisenä aikana on Neuvostoliitto monessa eri vaiheessa osoittanut hyvää tahtoa Suomea kohtaan:
".. Se on hyvä, työteliäs, kyvykäs kansa, joka vaikeissa olosuhteissa on rakentanut suolle kehittyneen valtakunnan."
Urho Kekkonen 6.3.1953.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar