
Jo vuonna 1997 laativat haukat suunnitelman koko Lähi-idän valloittamiseksi tekaistuin perustein, ja todella, väittää Thomas, Syyria oli pahuudenakseli-listalla seuraava miehitettävä maa.
Ja muualta tiedämme, että tämän sotaoperaation oli määrää ajoittua Bush Jr:n ensimmäisen virkakauden lopulle, ja kruunata voittoisan ylipäällikön sen astinen ura.
Syy sotaan oli, että raja vuottaa terroristeja Irakiin.
Colin Powell, jota haukat arvostelivat, että tämä ”suhtautuu suurin varauksien kaikkeen, mitä me tekevät” ehti kuitenkin Syyriaan neuvottelemaan rajavalvontasopimuksen. Näin hän uhrasi itsensä, ja jäi jatkopestiä vaille.
On muuten huomioitava, että alkuvaiheessa tässä Lähi-idän vastaisessa eliitin salaliitossa oli mukana muitakin salaseuroja kuin se yksi Bushin suvun tähdittämä hoopo mustanaamioklubi, ja näin myös esiintyi sellainenkin nimi kuin Paul Wolfowitz.
Erittäin mielenkiintoista oli kuulla Bushin sekoilu, jota Thomas kuvaili, kun hän oli tivannut syytä Irakin miehitykselle.
2 kommentarer:
Mikas pseudotiede tää kansainvalinen politiikka oikein on..luin yhta perusteosta parikytsivuu ja se ainoastaan kyseenalaisti itsensa ja kehui kissingeria joka hajotti kyproksen
Vai perusteos. Tässähän tätä:
http://www.heterodoxos.org/2003-iii/divulgacion/ss.valtiomies_vai_sotarikollinen.html
Skicka en kommentar