Muoto näkymättömälle hetkelle

Musorgskin Näyttelykuvien intro on jotenkin lumoava - sävellyksen edetessä tulee vaiheita, jotka taas muistan paremmin ELP:n progerockversiosta. Mutta hiljaiset väliosat ovat mielestäni se clue.

Klassinen musiikki korreloi luonnon kanssa. Ei tarvitse kuin kuunnella mehiläisen lentoa ja samalla katsoa sitä, todetakseen että siinä toimii arkiymmärrystä syvempi harmonia.
Eihän myöskään se, että kasvit voivat virvoittua klassisen musiikin moodeissa, ole salaisuus, ja helppo todentaa heikoilla sähkömagneettisilla mittauksilla, esimerkiksi valheenpaljastuskojeella.

Sitten tulee yö ja hiljaisuus - en tiede kuin kolme (onnistunutta) nocturnen säveltäjää. John Field oli ensimmäinen.
Kahta muuta Chopinia ja Erik Satieta kuuntelen. Hiljaisuus on vain näennäisesti stabiili - se on sielun hiljaista liikettä.
Franz Lisztin teos En reve, engl. In a dream (joskus While dreaming) kuuluu samaan heimoon, musiikkia todellisuudesta jota ei voi nähdä. Näin määritelmänsä kautta se tulee jo mystiseksi. Tarkoitan teologista määrittelyä, en katukieltä.