7 sep. 2010

Tietenkin ne ovat teknisesti amatöörimäisiä

mutta niinhän oli musiikkikin monelta osin; puhkeista huuliharppua tuskiin kukaan on (tolla tasolla) niin holtittomasti antanut harpun soida väärin äänen kera - usein johtosävelenkin soidessa nuotinvierestä - enemmän tai vähemmän epävireisen kitaran säestyksellä (Neil Young on noissa myös aika hyvä, toim. huom.).
Mutta rakenteellisesti hienojen biisien humaania otetta voi vain ihailla, ja tuntea musan kokonaisuuden ydinihmistä (henkeä) puhuttelevaa ätmöstä.
HS:n Anu Uimonen ei säästellyt sanoja kuvatessaan Bob Dylanin esille nostettuja maalauksia Tanskan valtion taidemuseossa.
Dylanin maalauksissa tapahtuu paljon. Niistä voi löytää vinkkejä taidehistoriaan, elokuvaan, valokuvaan. Ne menevät lähelle ihmistä, keskelle outoja tapahtumia – kuin elokuvastillit, joihin kuuluu pysäytetyn hetken lisäksi aika ennen ja jälkeen.
Eilen joku tutkija never-heard tv-uutisissa puhui Georg Otsista, ja yritti pukea sanoiksi Otsin karismallaan, taiteellaan ja tulkinnallaan välittämää myötätuntoa. Se on laulajan tärkein ominaisuus, ei laulun tekninen osaaminen, ei edes musikaalisuus, vaikka törkeää tietysti onkin.
Puhutaan laulujen lunnaista: aito myötäeläminen, sille jolla kyky on, ei ole aivan ilmaista.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar