Kognitiivinen clairvoyance

Ihmisten ensinäkeminen on käynyt hieman kompleksiseksi. Tässä aivan ensimmäisessä katseen kohtaamisessa vilahtaa heidän koko sielunhistoriansa. Joskus se voi olla synkkä hetki; monta elämää henkisten voimien väärinkäyttöä, magian tapaista puuhastelua ja väärää, itsekästä pyrkimystä transsendenttiin yhteyteen.
Onneksi on myös päinvastaisia tapauksia - kauneutta, jonka lähde on esimerkiksi taiteessa: yksilö on antanut taiteellisen vaikutuksen painua sieluunsa.
Tästäkin viitteitä toki havaitsin jo vanhassa teosofisessa kirjallisuudessa - mutta varsinaisesti se, mitä Rudolf Steinerilta omaksuin sisältäen omia `miksi, miten´ -kysymyksiä: mitä hän milläkin tarkoitti, ja miksi hän noin puhui tuossa tai tässä kohden, se on ollut sangen hedelmällistä mieleen painettavaa.
Hänen edelläkävijänä jälkeensä jättämät arvoitukset riittänevät loppuelämäkseni selittäviksi tienviitoiksi, kohdatessani uusia ilmiöitä. Ne ovat sillä tavalla mielekkäästi auki jätettyjä, hieman arvoituksellisia viitteitä, että oman kokemuksen kautta ne tulevat vakavalle pyrkijälle tajuttaviksi, ja lopulta täysin ymmärrettäviksi.
Sitäkin nuorempana hieman ihmettelin: Steiner sanoi muun muassa, että ajatuksellinen selvänäkijä, jolla on myös visuaalinen kyky, pystyy erottelemaan toisistaan saamansa imaginatiiviset harhat ja taas totuudelliset, so. todellisuutta (joko mennyttä tai tulevaa) vastaavat imaginaatiot. Tätä mahdollisuutta ja erottelukykyä visuaalisella (astraalisella) selvänäkijällä ei ole.
Että on mahdollista tietää. Mistä?
Ihmeellisesti kaikki selviää.

Yllä: La Clairvoyance, alla: Le Blanc-Seing - Rene Magritte.