(julkkis)elämä on kovaa

Perjantai, kesäkuun 26. päivä, kello 06.12. Meitä vaanitaan jälleen kerran kotimme portin pielessä varhain aamulla. [ ... ] Hiihtäjä Virpi Kuitunen on lähdössä töihin jäätikölle ja minä taas saattokeikan kautta omiin töihini neuvotteluhuoneeseen. Väijyvä nilkki syö purkkaa ja tähtää kameralla. Taas tulee paha mieli, likainen ja vainottu olo, kertoo Jari Saravuo Aamukkarissa.
No, niin "lentokentällä ovatkin jo uudet loiset kimpussa": nilkkejä, loisia ...
Ihmisiä, Jari hyvä, olet perustanut koko urasi taitavaan julkisuuden kuppaamiseen, kuten moni muukin, vaikket tätä hevillä tunnusta. Se on peli jota ei voi viheltää halutessaan poikki. Oletus on, että se joka leikkiin ryhtyy, kestää sen ulisematta.
Rakkautta, Jari, se ei valikoi. Se on jakamaton, luovuttamaton.

Pyydän ääni väristen valokuvaajalta, että saisin hyvästellä Virpin suukolla ilman, että kuvaaja tekee siitä kauppatavaraa kaikelle kansalle. Kun Virpin ja minun päät lähestyvät toisiaan, nilkki näyttää inhimillisyytensä mitan: hän nostaa kameransa häpäistäkseen intimiteettiämme.

Jari, tämä (pateettisuus) on jotain aivan hirveätä; itse käytän stetsonia - noin niin kuin varalta, vaikkei tietenkään ketään juuri kiinnostakaan.