1 maj 2009

Totalitaarinen maksuperuste ei mene kansaan

Hieman yli puolet suomalaisista vastustaa kaikilta samansuuruisena perittävää fasistista julkisen palvelun mediamaksua, nk. Yle-maksua, ilmenee Aamulehden Taloustutkimuksella teettämästä kyselytutkimuksesta.
Yleisradion toiminta tulisi rahoittaa vastaajien enemmistön mielestä mieluummin suoraan valtion budjetista. Tätä mieltä ovat myös suurituloiset vastaajat.
Tulokset osoittavat, että suomalaiset ajattelevat muutakin kuin omaa napaansa. Sama 175 euron Yle-maksu kerättäisiin niin pienituloisilta kuin niiltäkin, jotka eivät edes omista televisiota. Tätä ei koeta oikeudenmukaiseksi, kertoo Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen.
Kaikilta perittävää 175 euron Yle-maksua ei pidetä oikeudenmukaisena, koska summa olisi pienituloisille sama. Lisäksi sen joutuisi maksamaan, vaikka ei edes omista televisiota.
Tämä tutkimus tehtiin satunnaisotannalla joko puhelimitse tai internetissä.
Muuten kyselyyn vastanneista noin tuhannesta henkilöstä liki 80 prosenttia piti Yleisradiota joko erittäin tai melko tarpeellisena. Kokoomusnuoret esittivät kiistan ratkaisuun, että koko Yle nykymuotoisena voidaan lakkauttaa.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar